Kummallista kirpputorikulttuuria

Kesän kirpputoritapahtumat lehden levikkialueella ovat nyt takanapäin. Kulunut kesä ei aiempaan muutosta tuonut: moni myyjistä kuskaa esille samoja ylihintaisia kamoja viikosta toiseen. Tapahtumat vaihtuvat, juuri mikään muu ei.

En viitsisi kantaa viikoittain kymmeniä, jopa satoja kiloja, tavaraa aamulla kirppistapahtumaan ja sen päätyttyä takaisin kotiin. En, vaikka se miten uhkuisi suomalaista sisua. Myyjänä pyrkisin laittamaan hinnat sellaisiksi, että tavarat vaihtavat omistajaa, ja takaisin tuotavaa olisi vähän. Olisipahan seuraavan kerran tilaa muulle myytävälle.

Nämä myyjät, joiden hintoja ei kannata edes kysyä, on vuosien aikana oppinut tunnistamaan jo kaukaa. Naamat ovat tulleet tutuiksi, mutta myös myytävät, koska ne ovat moneen kertaan nähtyjä. Tavara voi olla suorastaan liian hyvää, mutta myös epäjärjestyksessä olevaa rautaromua.

Tyypillisesti nämä ”hintatietoiset” myyjät ovat ikäluokkaa, joiden luulisi jo rentoutuvan elämässä ja suhtautuvan kirppistelyyn vain harrastuksena, eikä pyrkiä ahnehtimaan törkeillä hinnoilla. Pyrkimykseksi tuo vain jääkin.

Jotkut heistä tekevät myös sitä, että kiertävät muut alueen myyntipaikat läpi ennen varsinaista avautumista ja ostavat tavaraa oikealla kirppismielellä olevilta myyjiltä. Tavaran hinta tuplaantuu omalla myyntipöydällä. Trokarin maine toki kiirii.

Puheet ovat aina samat: asiakkaan mielestä ylihinnoiteltu tavara onkin myyjän mukaan oikeasti halpa, kun netissä joku pyytää vastaavasta vielä enemmän. Se on kuitenkin eri asia, että millä hinnalla netissä tai missään muuallakaan kauppa toteutuu. Pyytää kun voi mitä tahtoo, eikä se välttämättä perustu tai johda mihinkään. Tavaran arvo on tasan nolla, kunnes joku siitä oikeasti jotain maksaa.

Samaa vikaa löytyy itsepalvelukirppiksiltäkin. Monilla niistä ylihintainen rompe ei vaihdu juuri koskaan. Luulisi luupäisimmänkin myyjän heräävän, kun samat tavarat ovat myynnissä vielä kuukausien ja jopa vuosien jälkeen, että hinnoittelu on pielessä.

Kaikesta pääsee eroon, kun hinta on oikea. Joissakin tapauksissa pitää älytä luopua ilmaiseksi, koska rikkinäisellä romulla ei arvoa ole. Tunnearvoa taas ei pysty rahaksi muuttamaan. Onneksi sekä kirpputoreilla että peräkonttitapahtumissa on aina myyjiä, jotka pitävät hinnat sellaisina, että ihan vahingossa tulee tehtyä ostoksia. Näiden luokse tulee joka kerta hakeuduttua, koska hinnat ovat totutusti sellaisia, joita kirpputoreilta odottaakin. Eurolla ja parilla voi saada jotain mielenkiintoista, eivätkä hinnat porrastu viiden tai kymmenen euron välein.

Käytetty