Jasteri 2004–2018

Olit Jasteri heppa sä kultainen, jota rakasti Sanna niin herttainen. Yhdessä töitä te paiskitte, joskus niskoja nakellen oikkuilit, tulit Sannaa vastaan hirnuen.

Minä sinua nähnyt kuin kerran kaks, en halunnut tallin pölyyn ”tukehtumaan”; rauhan antaa tallitouhuille – ei siellä ylimääräisiä kaivata ajattelin. Monia vuosia yhteistä matkaa saitte kulkea. Monta kertaa sait pääsi Sannan syliin sulkea. Joskus tuli hammasta, kaviotakin, et etukäteen varoittanut, mutta sitten katuvalta näytit. Olit hieman oikukas ruokasi kanssa, Sanna halusi parasta antaa, hyvät heinät eteesi kantaa.

Oli lointa jos toista ja varustetta monenmoista. Olit Sannalle rakas heppa ja monelle ratsastajallesi. Tallilla ystävien joukko, aina tukea antamassa. Joskus, kun olit sairaslomalla, aina huoli, mitä tästä seuraa: vieläkö Jasteri jaksaa ponnistaa ja ratsastajia kantaa.

Nyt vaan kävi sairaus sulle, ei mahtaneet lääkärit mitään sille, että kavio kipeäksi kävi, vaikka sitä ei päällepäin nähneet kukaan, ja poutapilvi vei sun mukanaan. Sannalla suru suuri ja meitä muitakin koskettaa syvältä Sannan suru.

Mutta elämän kuitenkin jatkua pitää. Sulla on nyt kaviot kunnossa ja lepäät pehmeästi toisten pois menneitten rakkaitten heppojen joukossa.

Sannalle tuli ”urakka suuri” etsiä hevosta uutta. Sinun kaltaista ei varmasti saa, mutta uuttakin oppii rakastamaan. Uusi heppa et ole sinä, mutta heillä yhteiset työt.

Nyt olet poissa. Monta on kyyneltä vieritetty ystävät ja tutut. Suuri on suru Sannalle: niin rakas Jasteri. Ei itkemättä sua voi ajatella ja kyyneleet tulee, ei mahda mitään. Sanna susta kertoi, kuvia laittoi, tulit sitä kautta läheiseksi, mutta iäksi läksit. Hyvää matkaa Jasteri, Sanna sulle toivotti ennen kuin silmäsi sammuivat ja ikiuni kutsui. Hyvää matkaa.

Jasteria muistellen

Sannan äiti Riitta

>>>>>>> Stashed changes