Hyvä Alavuden keskustanuoret

Ovatko kokoushuoneiden ovet auki nuorille? kysyivät Alavuden keskustanuoret viime viikon Viiskunnassa julkaistussa kirjoituksessaan.

Kysymys ja huoli on hyvä sekä ajankohtainen herättely kunnallisvaalien lähestyessä.

Keskustanuorilla onkin aihetta juuri tällaiseen kummasteluun. Erityisesti siksi, kun Alavudella on keskustapuolueella niin suuri enemmistö kaikista kunnallisista luottamuspaikoista.

Kyllä puolueen valtaamista paikoista luulisi liikenevän paikkoja idearikkaille ja mielipiteensä ilmaisuihin rohkeneville nuorillekin. Jos heitä on ollut tiedossa?

Tutkijoiden mukaan paras kunnallinen päättäjäjoukko on keskusteleva ja kantaaottava. Sellainen, jossa on mukana kaikkia ikäryhmiä edustavia henkilöitä.

Pitää tänä nuoruutta ihannoivana aikakautena muistaa, että myös me kokeneet eläkeläiset olemme tärkeitä päättäjiä, vaikka Suomessa ikärasismi kukoistaakin.

Amerikan presidentiksikin on pyrkimässä ikäisiäni miehiä, eikä kukaan ei ole ihmetellyt heitä ”homekorvaisiksi vanhuksiksi”.

En ole vuosikymmeniä kestäneen toimittajaurani aikana kirjoittanut useasti paheksuntaa siitä, kun päätöksenteossa luottamustoimet kasaantuvat samoille henkilöille.

Itse olen ollut aina sitä mieltä, että kaupunginvaltuuston lisäksi suostun enintään 1–2 kunnalliseen luottamustoimeen. Nyt olen yhdessä, Alavudelle tärkeässä Kuussoten hallituksessa.

Tietenkin monelle aktiiviselle ja osaavalle henkilölle kasaantuu runsaasti luottamustoimia, jos ei laita jämäkästi vastaan. Itsekin olin nuorempana liian lepsu, ja monta kertaa luin vasta lehdestä, että minut oli valittu maakunnalliselle tai valtakunnallisellekin päätäntäpaikalle.

Toisaalta täytyy todeta, että kuntaa pitäisi edustaa maakuntatasolla aina osaavimmat henkilöt. Se on paikkakunnan etu. Esimerkki tällaisesta, yhteisten asioiden hoidossa likoon laittavana henkilöstä on helppo mainita Alavuden keskustapuolueesta maakuntaneuvos Lasse Anttila.

Paljon helpompaa elämää hän eläisi, jos ei toimisi niin monella lailla kotikaupunkinsa hyväksi. Lassella todella ”sydän sykkii kotikaupunkinsa” parhaaksi, ja hän osaa esiintyä sen hyväksi.

Toivoa vain sopiikin, että Alavuden keskustanuorille ovet nyt todella avautuvat päätäntäpöytiin. Ei pelkästään istumaan, vaan tarvittaessa esittämään rohkeasti mielipiteitään.

Pentti Hautala