Huoli kasvavasta hoitovelasta

Hoitovelka terveydenhuollossa tarkoittaa, että normaalien palveluaikojen puitteissa ei ole pystytty hoitamaan potilaita lakisääteisissä ajoissa. Tästä johtuen esimerkiksi hammaslääkärijonossa hoitoa saadakseen joutuu jonottamaan jopa puoli vuotta. Tämä aiheuttaa sen, että perussairauksia sairastavan tilanne on saattanut muuttua vaikeammaksi.

Korona-pandemian alussa laitettiin hammashoidon resursseja ottamaan yhteyksiä riskiryhmiin ja yksinäisiin vanhuksiin. Samanaikaisesti hoitojonot alkoivat venyä, kun resurssit oli sijoitettu muualle kuin sinne, missä niitä olisi tarvittu.

Hoitojonoja puretaan nyt urakalla ja niitä tekevä henkilökunta on jo voimiensa äärirajoilla. Nyt tarvittaisiin kunnissa ratkaisuja ja malleja, joilla jonot puretaan.

Jonojen purkamiseen olisi käytettävä myös kunnan ulkopuolisia toimijoita, jotta jonot saataisiin lyhenemään, ettei koronan jälkeistä terveydellistä katastrofia syntyisi.

KD Pohjanmaan Piirihallitus