Alavuden valtuuston kevätkuulumisia

Maanantaina 11.6. pidettiin valtuuston viimeinen kokous ennen kesätaukoa. Asialistalla olivat muun muassa vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen. Sekä mennyt vuosi että kuluvan vuoden alku ovat olleet kaupungin talouden kannalta hyviä. Viime vuoden tulos on yli 2,2 miljoonaa ylijäämäinen. Hyvään taloustilanteeseen ovat vaikuttaneet kasvaneet verotulot, sijoitusten tuotot sekä sote-säästöt, jotka ovat tulleet palveluiden ulkoistamisesta Kuusiolinnalle.

Viime valtuustokaudella Perussuomalaiset sekä nykyisellä kaudella Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit ovat toimineet taloudenhoitajapuolueina Alavudella. Perussuomalaiset ajoivat viime valtuustokaudella voimakkaasti sote-palveluiden ulkoistamista Pihlajalinnan ja kuntien yhteisyrityksen tuotettavaksi. Ratkaisu on tuottanut kahdessa vuodessa useiden miljoonien säästöt. Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien yhteinen valtuustoryhmä on jatkanut tällä kaudella tiukan talouslinjan vaalimista esimerkiksi Tuurin kouluasiassa. Kaupunginhallituksen alkuperäinen esitys leasing-koulusta muuttui valtuuston käsittelyssä oman koulun rakentamiseksi.

Tiukka talouskuri ei tarkoita kaikesta mahdollisesta tinkimistä, vaan palveluiden tuottamista tehokkaasti veronmaksajien rahoja säästäen. Nykyisessä tilanteessa Kuusiolinnan on kuitenkin vielä parannettava henkilöstökäytäntöjänsä esimerkiksi lääkärivajauksen täyttämiseksi.

Perussuomalaisten pitkäaikainen tavoite palvelutuotannon tehostamiseksi ja pysyvän ylijäämän saavuttamiseksi on toteutumassa. Hyvä taloustilanne mahdollistaa uudet avaukset kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien yhteinen valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen kotihoidontuen kuntalisän 200e/kk/lapsi käyttöönotosta. Lapsiperheiden tukeminen on erittäin tärkeää nykyisen matalan syntyvyyden aikana ja maaseudun väestöpohjan pienentyessä. Kuntalisä myös helpottaa pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden arkea.

Kuntatalous on aina nollasummapeliä. Sen vuoksi palvelut ovat tuotettava tehokkaasti, mutta laadukkaasti. On suuri ilo olla vaikuttamassa kaupungin kehitykseen, kun kädenjälki on selvästi näkyvissä tehdyissä ratkaisuissa.

Antti Mäkelä, PS