Aseman koulun remontista

Tulin ilmeisesti sohaisseeksi muurahaispesään ihmetellessäni ääneen Aseman koulun remonttimiesten verkkaista työtahtia sekä naapureitteni kanssa, että lopulta somessa. Meistä kun näytti, että työmiehet seisoskelivat valtaosan ajasta.

Sain eräältä asianomaiselta vastauksen. Sen ymmärrän, että tasoitteiden ja primereitten pitää kuivua tietty aika. Mutta jos työmiehet saapuvat koululle anivarhain aamulla, ja odottavat kello 14 saakka, että koululaiset poistuvat päästäkseen töihin luokkiin ja ruokasaliin. Lisäksi maali oli ollut myöhässä eikä nosturia koko aikaa paikalla.

Miksi tämä työ piti tehdä koulun ollessa toiminnassa juuri ennen kesälomaa?

Jos ongelma oli tiedossa eli tässä tapauksessa se, ettei työtä voinut tehdä kuin pari tuntia iltapäivisin, niin miksi työmiehille ei osoitettu toista työtä aamupäivien ajaksi?

Voihan tietysti olla olemassa asianhaaroja, joista minä en tiedä mitään. Lisäisin vielä, että jatkuva tupakointi koulun alueella ei ollut fiksua. Myös oma lapseni mainitsi siitä.

Poliitikot kun miettivät, miten paikkakunnalle saataisiin asukkaita, niin kyllä minä peräänkuulutan hyvää työnjohtoa monille eri työpaikoille.

Hyvistä työntekijöistä on pidettävä kiinni, että he uskaltavat asettua paikkakunnalle pysyvästi. Nykyään työnjohdossa tehdään usein hyvin lyhytnäköisiä päätöksiä, jotka eivät huomioi yksilöä riittävästi. Tähän aiheeseen liittyvät myös hyvät palvelut, kuten koulut.

Seuraava iso aihe valtuustossa onkin Tuurin koulun kohtalo. Se on ihan selvä asia, että lisää tilaa tarvitaan ja nopeasti. Mutta mikä on paras, järkevin, turvallisin ja taloudellisin vaihtoehto?

On valitettavaa, että jotkut lapsista joutuvat tai ovat joutuneet kärsimään ahtaista ja meluisista olosuhteista koko ala-asteen ajan.

Joskus päätöksenteossa tarvitaan siis ripeyttä ja joskus maltillisuutta. Teette hyvin, jos muistatte päättäjiä rukouksin.

Johanna Yli-Kaatiala

kaupunginvaltuutettu, KD