Viikon hyvä uutinen

Uutinen Alavuden keskustassa sijaitsevan hotelli-ravintolakiinteistön myymisestä yrittäjä Vesa Keskiselle on otettu hyvillä mielin vastaan Alavudella.

Viiskunnan nettisivuilla on julkaistu aiheesta jo parikin uutista, joita on luettu ja jaettu ahkerasti viime päivinä. Tässä lehdessä olevassa jutussa yrittäjä itse pääsee kertomaan siitä, mitä suunnitelmia hänellä on kiinteistön varalle.

Alavus-hotellina tunnettu kiinteistö herättää monia muistoja ja on paikallisille siksi tärkeä. Toivoa sopii, että uusi omistaja saa herätettyä vuoden päivät uinuneen paikan uuteen eloon.

Alavuden kaupungin päättäjille onnistunut kauppa on varmasti niin ikään helpotus. Hotelli on tullut kaupungin omistukseen yrityskauppojen yhteydessä.

Viimeksi kiinteistössä toimineen yrittäjän ja kaupungin välinen lunastus- ja vuokrasopimus raukesi viime vuoden keväällä yrityksen toiminnan päätyttyä.

Kiinteistön tilojen vuokraamiseen on kaupunginjohtajan mukaan halukkaita ollut, mutta koronarajoitteet ovat tehneet heille toiminnan aloittamisen mahdottomaksi.

Kuntalain mukaisesti kaupungin ei tulisi toimia kilpailijana markkinoilla, esimerkiksi toimitilojen vuokraajana, eikä tietenkään myös itse hotelli-ravintolan yrittäjänä. Siksi kaupunki on ollut halukas ensisijaisesti kiinteistön myymiseen. Ostajia vain ei ole aiemmin ilmaantunut.

Keskinen kertoo olevansa halukas herättelemään myös kaupungin yöelämää ja avaavansa hotelliin yökerhon.

Positiivisesti tulevaisuuteen katsova yrittäjä uskoo vahvasti, että kaupungissa on sille kysyntää, sillä kesäaikaan potentiaalisia asiakkaita löytyy myös Tuurissa yöpyvistä matkailijoista.