Todellinen ystävä

Huomenna perjantaina vietetään ystävänpäivää. Kansainvälisestä Valentinuksen päivästä poiketen suomalainen ystävänpäivä on yleisemmin ystävien muistamisen, ei rakastavaisten juhlapäivä.

Ystävänpäivää on Suomessa vietetty 1980-luvulta lähtien. Kalenterissa se on ollut virallisesti vuodesta 1996, ja se on sittemmin muodostunut toiseksi suosituimmaksi korttipäiväksi joulun jälkeen.

Päivän tunnuksena tunnetaan kautta maailman punainen sydän. Suomessa sen huomasi ensimmäisenä Sydänyhdistys, joka keksi yhdistää ”punaisten sydänten juhlan” markkinointikampanjaansa.

Seuraavaksi aiheesta kiinnostui Suomen Punainen Risti, joka painatti ensimmäiset ystävänpäiväkortit.

Todellinen ystävä on sellainen ihminen, joka kestää sinua myös huonompina päivinäsi.

On helppoa olla menestyjän kaveri, mutta kun kanssakulkijalla on vaikeaa, ystävyys punnitaan.

Todellinen ystävä ei loukkaannu, vaikka et aina muistaisi tai ehtisi pitää yhteyttä. Hänen kanssaan juttu jatkuu luontevasti siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Ystävyyden pitää olla myös molemminpuolista. Ei voi olla niin, että toinen jatkuvasti kuuntelee toisen iloja ja murheita, vaan homman pitää toimia myös vastavuoroisesti.

Hyvä ystävä ei jätä yksin sairauden, työttömyyden tai läheisen kuoleman hetkellä, vaan ottaa kädestä kiinni ja kulkee vierellä yhtä lailla elämän myrskyissä kuin ilon ja onnen hetkissäkin.

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille Viiskunnan lukijoille!