Tietomurto on vakava asia

Pankkitunnusten kalastelua, puheluita epämääräisistä numeroista, julkkisten feikkiprofiileja sosiaalisessa mediassa. Tämäntyyppinen toiminta on tullut valitettavan tutuksi viime aikoina ja sen tarkoituksena on viedä toisten rahat.

Viime viikon lopulla meitä kaikkia järkytti julkisuuteen tullut tieto Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta. Potilaiden tietoja on vuotanut pimeään Tor-verkkoon ja tietovuodon uhreja on tiettävästi jopa 40 000. Kyseessä on maamme historian suurin tietovuoto.

Asiantuntijoiden mukaan tietomurron tekijän jäljille on hyvin hankala päästä, koska verkko, jossa tekijä toimii, on niin hyvin salattu ja suojattu.

Vielä ei tiedetä sitäkään, onko tekijä suomalainen vai ulkomaalainen, ja onko kyseessä yksittäinen tekijä vai joukko hakkereita.

Hyvä uutinen on, että tekijän jäljille on mahdollista päästä, mikäli tämä tekee pienimmänkin virheen. Hyvää tekevät niin sanotut valkohattuhakkerit virittävät tekijälle ansoja, joiden avulla yritetään selvittää tämän liikkeitä.

Erityisen tapauksesta tekee se, että kiristyksen kohteena ovat olleet paitsi psykoterapiakeskus, myös sen potilaat. Näin häikäilemätöntä toimintaa ei ole aiemmin koettu, sillä tietovuodon kohteena ovat potilaskertomukset, jotka sisältävät arkaluonteista tietoa ihmisten yksityiselämästä.

Nyt myös tietosuojavaltuutetun toimisto selvittää, miten tietomurto ylipäätään on voinut tapahtua ja onko tietosuoja toteutettu lain mukaisesti. Surullinen tapaus on hyvä muistutus meille kaikille siitä, että tietoturva-asioihin ei ole syytä suhtautua kevytmielisesti.