Sydämen asialla

Parhaillaan vietetään valtakunnallista sydänviikkoa. Viikon yhtenä teemana on arkiliikunta. Pienillä valinnoilla voi olla suuria vaikutuksia hyvinvointiimme.

Esimerkiksi työmatkojen kulkeminen edes osaksi omalla lihasvoimalla ja päivän aikana otetut askeleet vievät meitä lähemmäksi päämäärää. Käytännössä jo neljä tuntia reipasta kävelyä viikossa riittää tuomaan tarvittavan hyödyn.

Asiantuntijoiden mukaan säännöllisesti liikkuvilla on vähemmän sydämen rytmihäiriöitä. Syynä tähän voi olla kapeamman vyötärön lisäksi myös parempi yöuni.

Liikkuvat ihmiset kärsivät vähemmän stressistä ja nukkuvat paremmin, mikä voi selittää sen, että heillä on vähemmän sydämen rytmihäiriöitä. Lisäksi liikunnan avulla voi estää sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Jokaisella meillä on vain yksi sydän. Siksi ennaltaehkäisy sydänsairauksissa on tärkeää.

Uni on yksi ihmisen perustarpeista. Se on aikaa, jolloin ihminen palautuu niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Unihäiriöiden on todettu olevan monien sairauksien ja jopa onnettomuuksien riskitekijä. Ne myös alentavat elämänlaatua. Säännöllinen päivärytmi luo hyvät edellytykset hyvälle yöunelle.

Liikunnan ja riittävän unen lisäksi sydämen hyvinvoinnin kannalta on olennaista terveellinen ravinto.

Kun arki on aikatauluja täynnä, ruoanlaitto työpäivän jälkeen saattaa kuulostaa työläältä. Ruokalistaa kannattaakin suunnitella ennakkoon, valmistaa kerralla isoja määriä ja laittaa osa pakastimeen.

Silloin välttyy epäterveellisiltä mieliteoilta kauppareissuilla ja jää enemmän aikaa myös palautumiseen.