Mitä kuuluu?

Miesten masennuksesta kirjan kirjoittaneen Jukka Valkosen mukaan miesten masennus on tilastojen mukaan vähäisempää kuin naisten. Se ei välttämättä tarkoita kuitenkaan sitä, että miehet sairastaisivat masennusta vähemmän. Paremminkin kyse voi olla siitä, etteivät miehet tunnista masennusta tai eivät kerro siitä.

Ei ole helppoa olla suomalainen mies. Niskassa on sukupolvien takaa kumpuava ajatus siitä, että suomalainen mies menee vaikka läpi harmaan kiven. Oppia on siirretty isältä pojalle muun mualla toistamalla, etteivät miehet itke. Toisaalta nykymiehestä pitäisi löytyä myös herkkyyttä, jota isät ja isoisät ovat tottuneet pitämään akkamaisena käytöksenä.

Kun mies ei voi hyvin, paha olo purkautuu tavoilla, jotka ovat vahingollisia miehelle itselleen, mutta myös hänen läheisilleen.

Alkoholi ja väkivalta ovat keinoja, joilla suomalaiset pojat ja miehet ovat purkaneet pahaa oloaan läpi vuosikymmenten. Jotkut miehet eivät ole koskaan oppineet keinoa käsitellä vaikeita asioita vaan reagoivat niihin primitiivisesti väkivallalla.

Edes äärimmilleen vietynä väkivalta ei ratkaise ongelmia vaan mies vetää mukanaan pimeään myös joukon muita ihmisiä – usein täysin syyttömiä miehen pahaan oloon.

Miten saisimme vedettyä omaan synkkyyteensä uppoutuvat suomalaiset miehet valoon? Miten saisimme heidät tajuamaan, ettei alkoholilla tai väkivallalla voi korjata mitään? Miten voisimme muuttaa maailmaa niin, ettei paha olo purkautuisi koulu-uhkauksina ja lamaannuttavana väkivaltana?

Aloitetaan kysymällä, mitä kuuluu, ja kuuntelemalla myös vastaus.