Kun apuasi tarvitaan, toimi

Levikkialueellamme on kuluneen viikon aikana palkittu henkilöitä, jotka ovat ripeällä toiminnallaan pelastaneet ihmishenkiä. On tärkeää, että pelastuslaitos nostaa esiin tällaisia onnistumisia, sillä ne toimivat tärkeänä esimerkkinä ja rohkaisijana myös meille muille tosi tilanteen tullessa eteen.

Vahinkohan ei tunnetusti tule kello kaulassa ja arkielämässä saattaa ihan yllättäen tulla eteen tilanne, jossa pitäisi toimia ja mieluiten nopeasti.

Silloin ei pidä jäätyä, ja usein ihminen toimiikin vaistomaisesti ihan oikein. Vasta jälkeenpäin tulee ajatusten vuoro.

Olen itse osunut paikalle kerran, kun iäkkäämpi mieshenkilö sai sairaskohtauksen hiihtoladulla edessämme.

Tuleva mieheni otti tilanteessa nopeasti ohjat käsiinsä. Hän jäi elvyttämään miestä ja minä lähdin hakemaan apua lähitaloista. Mainittakoon, että tämä tapahtui yli kaksikymmentä vuotta sitten, joten kännyköitä meillä ei ollut hiihtolenkillä mukanamme.

Onnistuin pääsemään suksineni läheisen omakotitalon takapihalle ja koputtelin ikkunaan. Pari nuorta tuli avaamaan oven, selitin asiani ja he soittivat ambulanssin paikalle. Jäin odottamaan apua ja ohjasin pelastajat paikalle.

Valitettavasti apu ei sillä kertaa ehtinyt ajoissa. Myöhemmin kuulimme, että miehen saama sydänkohtaus oli ollut niin massiivinen, ettei siinä kohtaa olisi auttanut, vaikka paikalla olisi ollut lääkäri pelastamassa. Mitään ei ollut tehtävissä.

Pari vuotta myöhemmin ostimme talon. Vasta kun kaupat oli jo tehty, älysin, että sehän oli se samainen talo, josta silloin apua hain ja sain. Tapaus on jäänyt elävästi mieleeni.