Kaupungista maaseudulle

Uusi vuosi ja kokonainen uusi vuosikymmen siintävät edessämme. On aika ottaa käyttöön uusi kalenteri ja kääntää elämässä sivua. Vuoden vaihtuessa aiempaa useampi miettii, miten voisi leppoistaa elämäänsä: vähentää stressiä ja kiirettä, karsia turhasta.

Maaseudun Tulevaisuuden (16.12.) teettämän tutkimuksen mukaan lähes miljoona suomalaista miettii vakavasti maallemuuttoa. Uutisen mukaan maallemuutosta haaveilevia on selvästi enemmän työikäisissä kuin eläkeikäisissä, kun taas tuloluokkien kesken on vähän eroja.

Tämä on myönteinen viesti pienille maaseutukunnille- ja kaupungeille, jotka ovat viime vuodet tuskailleet väkimääränsä vähenemisen kanssa. Mikäli väki todella rupeaisi virtaamaan etelän kasvukeskuksista takaisin maaseudulle, olisi se ratkaisu moniin ongelmiin.

Toisaalta, jotta tulovirta todella käynnistyisi, tulijoille pitäisi olla tarjolla työpaikkoja ja asuntoja, ja palveluidenkin tulisi pelata moitteettomasti.

Näkemystä tukee osaltaan myös Elinkeinoelämän keskusliiton aiemmin teettämä kysely, jonka mukaan yrittäjät ovat selvästi tyytyväisempiä palveluihin maaseudun kunnissa.

Asiaa on tutkinut myös Helsingin Sanomat, jonka mukaan suomalaisten enemmistö kannattaa koko maan pitämistä asuttuna sekä valtionhallinnon hajasijoittamista nykyistä enemmän maakuntiin. Lisäksi kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa maaseutuasumisen tukemista verovaroista. Pääkaupunkiseutulaisistakin sitä kannatti puolet.

Parhaimmillaan maaseutumainen kaupunki voi tarjota sekä ihmisten kaipaamaa luonnonrauhaa että toimeentulon.