Huhumylly jaksaa jauhaa

Kansanterveyden kannalta sosiaalinen media on katastrofi. Ennen vanhaan sentään piti heittäytyä apostolinkyytiin tai polkaista mankelia, jos halusi kuulla, mistä kylillä puhutaan. Kotimaisissa maalaiskomedioissa tuo liikkeelle paneva voima kuvataan usein kypsää ikää edustavana naishenkilönä, joka painaa pedalimen päälle helmat korvissa ja silmät kiiltävinä.

Oi niitä aikoja. Nyt istutaan lämpimässä tuvassa ja seurataan kyläläisten edesottamuksia Facebookista ja WhatsAppista. Ei tarvitse puotaan nytkäyttää, kun jo kilahtaa tieto niin paikallisen muusikon uutuuussinglestä kuin avautumista paikkoja sotkevasta nuorisosta. Vaikkei olisi kovin keskusteluun osallistuvaa sorttia, voi varjoista seurata somemyrskyn etenemistä.

Keskustelun laineilla koetaan kaikki ihmiselämän tunteet läikehtivästä riemusta eli vahingonilosta ihmistä järsivään epätoivoon. Jollakin on aina kaikki huonosti, toinen löytää valonpisaroita. Myötätuntoiset eivät saa niin paljon tykkäyksiä, koska ovat maalaisjärkisyydessään vähän tylsiä.

Täällä lehdessä toisinaan mietitään, josko tehtäisiin vaihteeksi numero, jossa ihan kaikki perustuu huhuihin, olettamuksiin ja likitotuuksiin.

Ei tarkistettaisi mitään, ei jahdattaisi faktoja. Jutun perään vaan mahdollisimman monta hymiötä, joissa naamat itkevät, nauravat ja pyörittelevät silmiään.

Vakavasti puhuen siihen emme lähde. Olemme Julkisen sanan neuvostoston jäsen yritys ja sen myötä sitoutuneet Journalistin ohjeisiin. Pyrkimyksemme onkin tehdä aina mahdollisimman tasapuolista ja totuudenmukaista journalismia.

>>>>>>> Stashed changes