Helppo raha on kallista

Täysin ilmainen pikavippi. Näin eräs pikalainapalvelu markkinoi palveluaan. Sen nettisivulta saa mielikuvan helposta rahasta, jota hakiessa ei tarvitse täyttää hankalia lainahakemuksia tai miettiä lainan takaajia.

Pikavipeissä ja osamaksuissa kuluttajia houkuttaa niiden näennäinen helppous: rahaa saa nopeasti ja kahden vuoden ajan kuukausittain maksettava muutaman kympin kuukausierä kuulostaa paljon pienemmältä summalta kuin muutaman satasen kertamaksu. Todellisuudessa tuotteen hinta voi osamaksulla olla kuitenkin huomattavasti korkeampi, kun maksettavaksi tulevat myös korot ja käsittelymaksut.

Erilaiset osamaksutavat ja pikavipit ovat vaikeuttaneet sen arvioimista, mikä on suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste.

Finanssiala ry:n vuosittainen tutkimus ”Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat” osoittaa, että pikavipit ovat suosituimpia 18–24-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Alle 18-vuotiaille niitä ei toki myönnetä, mutta 18 vuotta täytettyään nuori voi saada taloutensa nopeasti sekaisin. Myös nuorten maksuhäiriöt ovat lisääntyneet. Vuonna 2016 noin 13 prosentilla 25–30-vuotiaista oli maksuhäiriö.

Taloudellisen tiedotustoimiston, TAT:n koulukiertue on tervetullut lisä nuorten taloustietämyksen kartuttamiseen. Paikallisesti on myös pyörinyt lähes kymmenen vuoden ajan Kuortaneen ja Töysän Säästöpankkisäätiöiden sekä Koulutuskeskus Sedun yhteistyössä syntynyt Oma Onni -ohjelma, jossa yläkoululaiset ovat päässeet kartuttamaan talousosaamistaan.

Tällaiset koulutukset ja oppimisympäristöt ovat arvokkaita. Vielä kun joku kehittäisi meille vanhemmilla ympäristön, jossa voisimme päivittää omaa arkipäivän talousosaamistamme.

>>>>>>> Stashed changes