Eurot tuotteista, ei tukina

Kauniit ilmat ovat kirittäneet kasvukauden hyvään vauhtiin ja useimmilla alueemme maatiloista kevätkylvöt alkavat olla hyvällä mallilla, jos ei jopa jo loppusuoralla. Ankean viime kesän jälkeen toukokuiset poutapäivät ovatkin olleet mieleen. Lämmön ja auringon ansiosta myös kevään tulvissa kastuneet viljelykset kuivuivat nopeasti ja töihin on päästy lähes normaaliin aikaan hieman myöhässä tulleesta keväästä huolimatta.

Viime kesänä kasvukausi oli läpi kesän myöhässä tavanomaiseen verrattuna ja kylmä sekä sateinen syksy pilasi huomattavan osan sadosta. Kesän kelit eivät kohdelleet maatiloja tasapuolisesti, sillä joillakin tiloilla saatiin viime vuonnakin kohtuullinen sato, kun toisilla se menetettiin lähes kokonaan.

Jos kelit ovatkin olleet nyt viljelijöiden puolella, EU:sta tuli tiistaina ikäviä uutisia: Komissio aikoo leikata maataloustukia seuraavalla, vuonna 2021 alkavalla ohjelmakaudella.

Komission tukileikkausten taustalla on Britannian EU-ero, jonka takia Euroopan Unionin tulot pienenevät merkittävästi ja menoja pitää hillitä. Maatalous vie tällä hetkellä noin 40 prosenttia EU:n budjetista, joten on ymmärrettävää, että myös siitä leikataan. Suomalaisittain on kuitenkin ikävää, että EU:n leikkaukset kurittavat tiloja, joilla on ollut viime vuosina muutenkin vaikeaa. Yleistä maataloustukea enemmän leikataan maaseudun kehittämis- ja ympäristötuista, joita Suomessa on hyödynnetty hyvin.

Suomalaisena toivoisin, että EU tukisi jatkossakin toimia, jotka edistävät luonnonsuojelua ja maaseudun hyvinvointia. Maatalouden tulorakenteessa painopisteen pitäisi siirtyä muutenkin suorista tulotuista siihen, että viljelijät saavat tuotteistaan riittävän hinnan, eivätkä vähittäiskauppa ja teollisuus nappaisi leijonan osaa.

>>>>>>> Stashed changes