Epävarmuus jatkuu yhä

Hallitus päätti keskiviikkona kumota Uudenmaan liikkumisrajoituksen. Rajoitus päättyy välittömästi. Asiasta kertoi pääministeri Sanna Marin (sd.) tiedotustilaisuudessa.

Muita rajoituksia jatketaan, ja Marinin mukaan hallitus myös suosittaa, että ihmiset välttäisivät kaikkea turhaa matkustamista. ”Suomeksi sanottuna, nyt ei ole aika lähteä mökille”, pääministeri painotti.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Uudenmaan liikkumisrajoitusta voidaan pitää tarpeellisena, mutta se ei ole enää välttämätön rajoitus valmiuslain edellyttämällä tavalla. Erot tautitapausten määrässä ovat pienentyneet Uudenmaan ja muiden maakuntien välillä.

Rajoitustoimet ovat selvästi hidastaneet tautitapausten lisääntymistä. Toivoa sopii, että niin olisi jatkossakin, kun rajoituksia nyt puretaan.

Alueellamme tilanne on toistaiseksi rauhallinen. Tilanteen pahenemiseen on kuitenkin jo varauduttu monin eri toimenpitein. Onneksi esimerkiksi hoitohenkilökunnan suojavarusteiden osalta tilanne on täällä hyvä. Pahin skenaario olisi, että he sairastuisivat.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan koronavirusepidemian huippua ei ole Suomessa vielä nähty. Tämänhetkinen arvio on, että se asettuisi Suomessa toukokuulle tai kesäkuulle. Toistaiseksi arvioihin liittyy kuitenkin vielä useiden viikkojen epävarmuutta. Sitä on vain pakko kestää.

Tulevaisuuden epävarmuus ahdistaa helposti. Nyt ei kannatakaan liikaa murehtia huomista, vaan keskittyä tähän hetkeen. Pidetään itsestämme ja läheisistämme mahdollisimman hyvää huolta nyt ja tässä. Se auttaa eteenpäin.