Alavudella reagoitiin ripeästi

Näinköhän on, että Alavus selvisi ensimmäisestä joukkoaltistumisesta säikähdyksellä? Jotenkin näin tuumasi alavutelainen kadun mies ja puki samalla monen ajatukset sanoiksi.

Korona tuli lähelle lukion opiskelijoiden kautta ja muistutti toisesta aallosta, joka on globaalien kokemusten mukaan iskenyt juuri nuorempaan ja liikkuvampaan väestöön.

Alavudella toimittiin ripeästi, kuten epidemioissa tuleekin tehdä. Lukion toisen vuosikurssin oppilaista osa meni altistuksen takia karanteeniin ja kaikki etäopetukseen.

Tilanne on tartuntatautien lääkärin Marjo Ala-Salmen mukaan erittäin rauhallinen. Uusia tapauksia ei ole alkuviikon aikana tullut.

Näyttääkin siltä, että nopeat toimenpiteet tuottivat tulosta.

Etäopetukseen siirtyminen on toisella asteella melko vaivatonta. Päätös ei vaadi raskasta byrokratiaa. Rehtorilla on valta päättää.

Alavuden lukion tapaus muistutti, ettei maaseutukaan ole turvassa lintukodossaan. Täälläkin on syytä varautua taudin toiseen aaltoon ja olla mieluiten pikkuisen ylivarovainen kuin liian luottavainen.

Käsienpesun olemme jo oppineet ja turvavälitkin pitävät taas. Seuraavaksi kannattaakin alkaa totutella maskiajatukseen.

Sivistysjohtaja Antti Takala sanoi osuvasti puhelinkeskustelussa, että suomalainen pitää maskia kiltisti 2–3 päivää, mutta sitten iskee väsymys. Sen takia maskien käyttösuositusten ajoitusta pitää harkita tarkkaan, että siitä olisi maksimaalinen hyöty.

Tulevana viikonloppuna juhlitaan ylioppilaita, joko pienellä tai isolla joukolla. Lämpimät onnittelut heistä jokaiselle!