Tarvitsemme lapsia

Tuleva viikonloppu on taas se, kun joissain perheissä itketään ilonkyyneliä, mutta toisissa saatetaan surra tyhjää syliä. Viittaan siis sunnuntaiseen äitienpäivään ja sitä edeltävään lapsettomien lauantaihin.

Lueskelin pääkirjoituksen aihetta miettiessäni Lapsettomien yhdistyksen Simpukan nettisivuja. Yhdistyksen puheenjohtajan Minna Wikströmin blogikirjoituksessa silmiini osui hämmentävä luku. Wikström nimittäin kertoi, että Suomessa jo joka viides kärsii tahattomasta lapsettomuudesta. Luku tuntuu uskomattoman suurelta.

Osalle tahattomasta lapsettomuudesta kärsiviä apu voi löytyä hedelmöityshoidoista, osa päätyy adoptioon tai lapsettomaan elämään. Kaikki vaihtoehdot vaativat kuitenkin henkistä sopeutumista, jos toiveena on oma biologinen lapsi.

Wikströmin blogiteksti käsitteli lapsettomuuteen liittyviä asenteita. Hän nosti esille erään asiantuntijan näkemyksen, ettei sote-uudistuksen jälkeen tulisi enää antaa mahdollisuutta julkisen terveydenhoidon tarjoamiin hedelmöityshoitoihin.

Kirjoituksessa nousi esille myös lapsettomuuden yhteiskunnalliset vaikutukset. Yksi niistä liittyy väestörakenteeseen. Jo nyt tuskaillaan väestön vääristyvää ikäjakaumaa, eikä lapsettomuus paranna tilannetta, päinvastoin. Täytyy myöntää, ettei tämä näkökulma ollut tullut ainakaan itselleni koskaan mieleen. Sen toki tiedostan, että me tarvitsemme lapsia.

Olen kiitollinen, että itse olen saanut juuri niin monta lasta kuin olen halunnutkin. Tunnen myös suurta myötätuntoa heitä kohtaan, jotka kärsivät tahattomasta lapsettomuudesta, tai jotka ovat menettäneet lapsensa. He ovat mielessäni tulevana viikonloppuna.