Presidenttien kädenpuristus

Nyt se on siis varmaa: Pandat saapuvat Ähtäriin. Kiinan presidentin viimeviikkoinen vierailu sai ähtäriläisittäin sen huipennuksen, jota siltä oli odotettukin. Toki sopimuksen syntyminen oli ollut lähes varmaa jo pitkään tätä ennenkin, mutta viimeisen sinetin piti odotetusti tulla valtionpäämiestasolta.

Pandapariskunnan saapuminen Ähtäriin on mahdollisuus koko seutukunnalle. Ne lisäävät matkailijavirtoja ja joukossa on varmasti myös sellaisia vieraita, joita muut alueemme nähtävyydet eivät yksin riittäisi houkuttelemaan. Yhdessä ne kuitenkin muodostavat toivottavasti kokonaisuuden, jonka ansiosta matkailijat myös viivähtävät alueellamme entistä pidempään ja käyttävät sitä kautta myös enemmän euroja alueemme palveluihin.

Pandoihin liittyy paljon mahdollisuuksia, mutta kieltämättä myös riskejä. Jo yksin pandatalon rakentaminen on eläinpuistolle niin merkittävä investointi, että siihenkin liittyy riskinsä.

Viime viikolla iltapäivälehdistössä ruodittiin erään ähtäriläisen tekemään valitusta kaupungin pandatalolle myöntämästä lainantakauksesta. Pandojen tuloa kannattavien suusta tämä on poikinut varsin kärkeäviäkin kommenttaja muun muassa siitä, että yksityishenkilöiden oikeutta valittaa kunnallisista päätöksistä pitäisi rajoittaa. Sille tielle ei kuitenkaan pidä lähteä. Kaikki viisaus ei asu päättäjissä ja onkin vain oikeus ja kohtuus, että päätöksiä saa kyseenalaistaa. Tässä tapauksessa valituksella on toki aika iso hintalappu.

Ähtärin matkailun historiassa on sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Asioita yhdistää kuitenkin se, että päättäjät ovat olleet valmiita ottamaan riskin. Aina se ei kannata, mutta mitä sillä ylipäätään elämässä saavuttaa, jos pelaa aina varman päälle.