Kolumni: Vihollisuutta vai ystävyyttä?

Erään vuosia sitten kuulemani tutkimuksen mukaan ystävyys, joka kestää yli seitsemän vuotta, kestää koko elämän. Tästä eräs rakas ystäväni pääsikin minulle kuittailemaan, kun kerroin tästä tutkimuksesta (meidän ystävyys täyttää loppuvuodesta juuri seitsemän vuotta), että ”eiköhän tämä meidän ystävyys ollut sitten tässä”. Heh, toivottavasti ei!

Eilen vietettiin ystävänpäivää. Meillä monella on yli seitsemän vuoden ja lyhyemmänkin ajan mittaisia ystävyyssuhteita, joista haluamme pitää kiinni. Monet ystävyydet kestävät lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen, eivätkä vuodet tai välimatkat pysty hyvää ihmissuhdetta erottamaan.

Suomen sisällissodan juhlavuotena ja täällä keskellä Tamperetta olen paljon pohtinut viime aikoina vihollisuutta ja ystävyyttä.

Kuinka helposti pystymmekään tekemään toisesta vihollisen – helpommin kuin ystävän.

Mielestäni ystävystyminen on paljon vaativampi prosessi. Toisen tyrmääminen omasta elämästä pois voi tapahtua nopeasti, mutta oman elämänsä ja haavoittuvuutensa avaaminen on niin paljon henkilökohtaisempaa.

Ystävyyteen tunnen kuuluvan isoja velvollisuuksia ja etuoikeuksia: Avun antaminen ja saaminen, molemminpuolinen kunnioitus sekä anteeksiantaminen. Ja kuinka tärkeää se anteeksiantaminen on! Asioista täytyy pystyä keskustelemaan ilman pelkoa, ettei toinen hyväksyisi tai kuuntelisi sinua ja ajatuksiasi.

Mikään ihmissuhde ei ole ruusuilla tanssimista, mutta kun saavuttaa kestävän ja turvallisen sielujen yhteyden, se kantaa pitkälle, jopa seuraavan sadan vuoden päähän.

Oikein iloista ja sydämellistä ystävänpäivää!