Kolumni: Vihdoinkin kotona

Kirjoitin ensimmäisen kolumnini Viiskuntaan syyskuussa 2014. Olin juuri aloittanut opinnot Tampereella ja olin innoissani niin oman alani opinnoista kuin siitä, että saan alkaa kirjoittamaan kolumneja Viiskuntaan. Koulu päättyi valmistumiseen keväällä 2018, ja haikein mielin, rakkaat ihmiset: kirjoittamiseni Viiskuntaan päättyy tähän. Tämä on viimeinen kolumnini.

Viisi ja puoli vuotta on pitkä aika, yksi kolumni kerran kuukaudessa. Tämä teksti mukaan luettuna se tekee tasan 65 kolumnia. Kirjoittaessani tätä tekstiä, luin kaikki aikaisemmat kolumnini läpi. Huomasin samojen teemojen toistuvan useimmissa teksteissä: ystävyys, rakkaus, omat voimavarat, mielenterveysongelmat, perheen merkitys. Kuten myös ”joulukolumnit” (joulukuussa julkaistut tekstit joissa toivotan hyvää joulua ja uutta vuotta), tekstit äitien- ja isänpäivistä, Euroviisuista sekä häpeilemättömät mainostekstit omista töistä.

Ensimmäinen tekstini oli otsikoltaan Oma paikka – nyt Tampereella. Ehkä voisin nimetä tämän viimeisen tekstin otsikon mukaisesti. Olen kotona tällä hetkellä niin omassa isossa kehossani, seksuaalisuudessani, ystävieni ja perheeni kanssa, töissäni, ihanan kämppikseni kanssa.

Teen töitäni persoonani kautta: musiikkia, teatteria, kolumneja. Olen ollut onnekas saadessani vapaat kädet kirjoittaa haluamistani aiheista lehteen.

Nyt on aika kiittää. Valtavan iso kiitos kaikille lukijoille, Viiskunnalle sekä erityisesti edelliselle päätoimittajalle Ella Nurmelle luottamuksesta, perheelle ja ystäville tuesta.

Kaikkea hyvää teille tulevaan, rakkaat lukijat. Sinä saat olla sinä. Kiitos!

Teemu Sytelä, muusikko (AMK)