Kolumni: Verta, virtsaa ja spermaa

Vuonna 1995 pysäköin pyöräni sen pihaan eteen, jossa oli eniten polkupyöriä nurmikolla ja kävelin sisään. Polkupyörien määrästä pihalla tiesin, missä kaverit olivat. Saman vuonna MM-jääkiekkojoukkue puhkaisi kansallisen heikon itsetunnon kuplan, josta olimme kansakuntana kärsineet pari sataa vuotta.

Tuo vuosi oli maallemme monella tapaa merkityksellinen. Itselleni se poikuuden menettämisen lisäksi edusti mielen mullistavaa kehittymistä.

Ateneumin taidemuseossa oli keväällä esillä suurin koskaan pohjolassa esillä ollut nykytaiteen näyttely Ars 95. Asuimme tuolloin Seinäjoella ja itse näyttelyyn minulla ei ollut mahdollisuutta osallistua. Näyttely sai valtavasti ansaittua huomiota. Oma kokemukseni siitä tiivistyi uutislähetyksiin. Yhdessä lähetyksessä toimittaja kysyi Plenge Jakobsenin teoksesta sen, minkä itsekin halusin tietää: miten se, että verta, spermaa ja virtsaa laitetaan tehosekoittimeen on taidetta? Vastaus oli että taide on se, mitä tapahtuu katsojan mielessä. Tämä lausunto muutti käsitykseni taiteesta lopullisesti. Ars 95 näyttelyn idea oli herättää ajatuksia ja siinä se onnistui loistavasti.

Vuonna 2020 en etsi enää polkupyöriä ja kaverit löytyvät internetin epämaailmasta. Mestaruuksiakin on kertynyt useita, itsetuntomme on parantunut. Silti tarvitsemme taidetta tunteaksemme nyt ja aina. Käykää siis allekirjoittamassa Paukkusen ja Hautalan aloite siitä, että kaupungintaloa ei pureta, vaan sille etsitään uusiokäyttöä.

Sain viime kirjoituksestani runsaasti kannustavaa palautetta. Ihmiset ovat innoissaan siitä, että vanha kaupungintalo toimisi näyttelytilana edes jonkin aikaa. Taide on sielun ja mielen ruokaa; antamalla taiteelle tilaa voimme saada aikaan jotain suurempaa.

Ike Novikoff, alavutelainen kaikkien alojen asiantuntija