Kolumni: Vapaus terveyden edelle

Finnair on Ylen mukaan ”ensimmäinen suomalaisyritys, joka edellyttää asiakkailtaan suun ja nenän suojaamista koronaviruksen vuoksi”. Samassa jutussa pohdittiin myös sitä, voiko matkustajan jättää koneesta, jos hän ei käytä maskia.

Monissa maissa, joissa karanteenirajoitukset ovat hellittäneet, maskeista on tullut päivittäinen osa katukuvaa. Esimerkiksi monissa osissa Yhdysvaltoja kauppojen ja liikkeiden avaaminen on johtanut siihen, että joissakin osavaltioissa maskien tai muiden suojusten käyttö julkisilla paikoilla on pakollista. Jotkut yksittäiset yritykset velvoittavat käyttämään maskia, vaikka se ei muuten pakollista olisikaan.

On myös tapauksia, joissa maskittomuus on johtanut sakkoihin tai jopa pidätykseen Yhdysvalloissa.

Voi tietysti olla monta mieltä siitä, onko nenän ja suun suojaamisesta loppupeleissä hyötyä virukselta suojautumisessa. Erityisesti se, millaista suojusta käyttää, vaikuttaa tehokkuuteen.

Toisaalta itse olen oppinut ajattelemaan, että vaikka maski ei olisikaan taikakeino, joka pelastaa käyttäjänsä kaikilta pöpöiltä, se on kuitenkin merkki siitä, että käyttäjä ottaa suojautumisen vakavasti ja kunnioittaa myös kanssaihmisten terveyttä.

Varmasti se on lähtökohtaisesti parempi keino ehkäistä tartunta kuin jos ei kiinnittäisi mitään huomiota kasvojen suojaamiseen.

Erityisesti juuri Yhdysvalloissa maskipakkoa on joidenkin mukaan pidetty perustuslain vastaisena ja vedottu siihen, että ”vapaassa maassa” ei voi pakottaa kansalaisia käyttämään suojuksia.

Ilmeisesti siis on täysin kohtuutonta vaatia ihmisiä pitämään huolta sekä omasta, että muiden terveydestä?

Ida Nurmi, alavutelainen lukiolainen