Kolumni: Valta sisältää ison vastuun

Olen iloinen siitä, että minun ei tarvitse olla päättämässä laeista. Toivottu eläinsuojelulain uudistus on juuri loppusuoralla. Hallitus antaa esityksensä uudeksi laiksi eduskunnalle alkusyksyn aikana.

Äkkiseltään moni asia kuulostaa hyvin yksinkertaiselta ja selvältä. Jatkuva veden saanti pakolliseksi eläimille? No tottakai! Sattumalta kuitenkin kuulin maatalousyrittäjien keskustelua siitä, että tämänkaltainen sääntö saattaa vaikeuttaa olennaisesti vaikkapa mahdollisuuksia lehmien vapaaseen laiduntamiseen. Jos laidun sijaitsee kaukana navettarakennuksesta, jatkuvan juomapisteen järjestäminen laitumelle voi olla sula mahdottomuus. Vapaa laidunaika voi vähentyä vain pakolliseen tai eläinten pito lopetetaan kokonaan.

Tällaisia asioita ei tule ajatelleeksi, jos aiheesta ei ole omakohtaista kokemusta. Ylipäätään voi olla vaikea hahmottaa, mihin kaikkeen tietynlaiset toimet tai päätökset vaikuttavat.

Uskon kyllä, että uutta eläinsuojelulakia tarvitaan ja eläinten oloja on varaa parantaa, mutta entäpä jos laki tekeekin maataloudesta elinkeinona kannattamattoman tai jopa mahdottoman?

Kun kotimainen ruoantuotanto vähenee, joudutaan esimerkiksi lihaa tuomaan ulkomailta – todennäköisesti epäeettisemmistä olosuhteista ja runsaammilla antibiooteilla kyllästettynä.

Onko mahdollista parantaa tuotantoeläinten oloja ilman, että maatalousyrittäjän ammatti vaikeutuu kohtuuttomalla tavalla? Jos minulla olisi vastaus tuohon kysymykseen, olisin varmasti mukana päättämässä asioista.

Yksi varma keino vaikuttaa meillä kaikilla kuitenkin on. Voimme muuttaa kulutuskäytäntöjä niin, että suosimme eettisesti tuotettua kotimaista ruokaa ja maksamme siitä kunnon hinnan.

Jessica Ristimäki, toimittaja

>>>>>>> Stashed changes