Kolumni: Valoa tunnelin päässä

Lauantaina tulee kuluneeksi seitsemän viikkoa siitä, kun koronakaranteeni ja ulkonaliikkumiskielto täällä Espanjassa alkoivat. En ole koko elämäni aikana ollut näin pitkää aikaa neljän seinän sisällä. Kerran viikossa olen käynyt lähikaupassa ruokaostoksilla.

Lenkille menosta on ollut turha edes unelmoida, sillä 600 euron sakko ei innosta. Poliisit partioivat kaduilla. Kukapa olisi uskonut, että lenkkeilystäkin voitaisiin joskus sakottaa.

Vihdoinkin tunnelin päässä näkyy valoa, sillä tulevana viikonloppuna pääsemme ulkoilemaan ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen. Näillä näkymin ulos saisi mennä yksin korkeintaan tunniksi noin kilometrin päähän kotiovelta.

Lapset ovat jo päässeet ulkoilemaan huoltajan kanssa. Espanjan hallitus teki ensin päätöksen, että lapset pääsevät mukaan kauppaan ja apteekkiin. Siitä tuli niin paljon kritiikkiä, että päätös pyörrettiin ja vaihdettiin se ulkoiluksi. Järjetöntä olisi ollut, että lapset olisivat lähteneet kauppoihin käpälöimään pintoja.

Päivät karanteenissa ovat kuluneet ihmeen hyvin, mutta kyllä sisällä kököttäminen ja töiden loppuminen ovat myös passivoineet. Olen huomannut, etten saa asioita aikaiseksi entiseen malliin. Vaikka aikaa olisi nyt rästitöille, aika hupenee netin selailuun ja olemiseen.

Olen koittanut keskittyä positiivisiin asioihin, jotka tuottavat iloa ja pitävät mielen virkeänä.

Aina ei tarvitse olla tehokas. Olen käyttänyt paljon aikaani musisointiin ja soittanut taas kitaraa vuosien tauon jälkeen.

Kämppisten kanssa olemme laulaneet yhdessä ja kuvanneet nettiin hassuja videoita. Niistä muutkin ovat saaneet hupia ja iloa.

Kun vapaus jälleen koittaa, osaamme arvostaa etenkin ulkoilua enemmän kuin koskaan aiemmin.

Sonja Riihikangas, Viiskunnan ex-toimittaja