Kolumni: Valoa ja vettä aina tarvitaan

Siellä se lasikota jälleen tuikkii valoa Alavudenjärven rannalla, olen todennut syyshämärinä iltoina.

Viime keväänä opin kodan valojen mukaan seuraamaan kevään etenemistä ja kesän tuloa. Sekin riittävän valoisa ilta tai iltayö tuli, kun hämäräkytkimellä varustetut valot eivät enää syttyneet.

Esimerkiksi viime sunnuntaina kodan näköalatasanteilta kelpasi tähytä järvimaisemaa: aurinko oli laskenut, ensimmäinen tähti tuikki kaakon taivaalla, järvi oli lähes tyyni. Äänimaisemana ei ollut juuri muuta kuin liikenteen humina vastarannalta kantatieltä.

Paljon on tehty ja onpa paljon vielä tekeilläkin, jotta Alavudenjärvestä tulee yhä houkuttelevampi tienoo asukkaiden viihtyä ja satunnaisten vierailijoiden ihailla. Monena talvena olen jo iloinnut jäälakeudelle tehdystä lenkkeilyväylästä – silloin kun näillä leveysasteilla on ollut kunnon talvia. Retkiluistimet tosin ovat vielä hankkimatta, mutta ehkä jonakin päivänä ostan sellaiset, samoin kuin kesäksi kanootin tai kajakin.

Sitä olen lasikotavierailuillani pohtinut, onko noinkin hieno kohde säästynyt ilkivallalta; kodan ovi on aina auki, mutta jatkuva kameravalvonta paikalla kyllä on.

Projektipäällikkö Timo Rintalan mukaan ainut ilkivalta on viime viikonlopulta: kotalaavun makkaratikut hävitettiin. Hän lupaa, että tovin aikaa odotellaan korvaavien tikkujen tuomista. Ellei näin käy, viranomaiset käyvät selvittelemään kuvamateriaalia ja myös ilkivallantekijöiden lähipiiriin otetaan yhteyttä.

Hieman on lähialueen asukkaita häirinnyt öinen mopo- ja traktoriliikenne kodalle ja kodalta. Rintala luottaa nuorison silti olevan niin fiksua, että he ottaisivat jatkossa muutkin - jopa rauhallista yöunta kaipaavat - huomioon.

Reijo Heikkilä, toimittaja

Lisää aiheesta
>>>>>>> Stashed changes