Kolumni: Surullinen klovni

Muistan hyvin itseäni ja läheisiäni koskevia päivämääriä: syntymäpäiviä, nimipäiviä, koska oli sen ja sen suurmusikaalin ensi-ilta. Luonnollisesti tärkeät päivämäärät pysyvät mielessä, ja yksi niistä on tiistai 12. elokuuta 2014. Tuona päivänä aloitin opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa. Muistan päivän myös siitä, että amerikkalainen näyttelijä ja koomikko Robin Williams kuoli edellisenä päivänä.

Viime viikon torstaina vietimme Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän lisäksi myös maailman mielenterveyspäivää. Päivän slogan oli ”Vihreää valoa elämälle!”, ja haluttiin nostaa avoimempaa keskustelukulttuuria ja vähentää mielenterveysongelmien stigmatisointia. Tämän vuoden kansainvälisenä teemana oli itsemurhien ehkäisy. Valitettavasti juuri Robin Williams lähti viisi vuotta sitten oman käden kautta.

Ennen kuolemaansa Williams kirjoitti Twitteriin näin, vapaasti suomentaen: ”Mielestäni kaikkein surullisimmat ihmiset yrittävät aina kaikkensa tehdäkseen muita iloisiksi, koska he itse tietävät, millaista on tuntea itsensä täysin arvottomaksi, eivätkä halua kenenkään muun koskaan kokevan vastaavaa”.

Me kaikki käymme elämissämme läpi kamppailua, josta kukaan muu ei tiedä mitään. Mielenterveysongelmat eivät ole merkki heikkoudesta. Ihminen on vain yrittänyt kaikkensa pysyä vahvana, todella pitkään. Jaettu tuska on yhteinen. Muistetaan kysyä toisltamme, mitä kuuluu. Se on helppo lause, mutta todella vaikea kysyä, ja vastata siihen rehellisesti.

Tärkeintä ei mielestäni myöskään ole sanat. Ole lähellä, halaa, hengitä samaan tahtiin. Ystävä tuntee tukesi ja läsnäolosi.

Teemu Sytelä, muusikko (AMK)