Kolumni: Sienihulluus on tarttuvaa

Kuivan ja kuuman kesän jäljiltä olin vakuuttunut, että sienillä ei tää syksynä herkutella. Olin väärässä. Alkuviikosta lähimetsiin alkoi nousta hurjat määrät herkkutatteja. Tiedättehän, noita ruskealakkisia, paksujalkaisia, pähkinäntuoksuisia, herkullisia ihanuuksia. Illat ovat menneet sieniä peratessa ja viipaloidessa ja pakastaessa.

Herkkutatti on siitä kiva sieni, että sitä voi syödä vaikka sellaisenaan, kypsentämättä. Ja maku, se pitää itse kokea!

Olen rakastanut sieniä noin puolet elämästäni. Lapsena inhosin sieniä ja niiden hajuakin. Opiskeluaikana tein tuttavuutta lähinnä purkkiherkkusienien kanssa, eivätkä ne saaneet minua millään tapaa vakuuttuneeksi. Mutta muutettuani Virroille opiskeluiden jälkeen, koin sieniherätyksen.

Aloitin kantarellien poimimisella ja laajensin pikkuhiljaa tietämystäni erilaisiin tatteihin, mustatorvisieniin ja suppilovahveroihin. Keväisin olen kerännyt kartiohuhtasieniä, jotka ovat myrkytön ja herkullinen vaihtoehto korvasienille.

Sieniä voi pakastaa ja niitä voi kuivata. Kuivattuna ne säilyvät todella kauan. Meillä on varastossa mieheni itse rakentama kuivuri, jossa voi kerralla kuivata suuren määrän sieniä. Hyllyinä siinä toimivat marjojen perkuusiivilät ja lämpöä tuottaa auton sisätilalämmitin.

Mitä sienistä voi sitten valmistaa? Vaikka mitä! Keittoja, kastikkeita, munakasrullia, risottoa, lasagnea, voileipiä, piirakkaa, muffinseja... Oikeastaan kaiken lihan voi halutessaan korvata sienillä. Ne sopivat myös mainiosti kaveriksi esimerkiksi paistetun ahvenen ja kuhan kanssa. Siihen vielä runsaasti sipulia oheen, niin makuelämys on taattu.

Sieniä ei kannata maustaa voimakkaasti, ettei niiden oma herkkä maku kärsi, mutta suolaa tarvitaan: se tuo sienen maun esiin.

Karoliina Syrjä, Viiskunnan päätoimittaja, sienihullu jo vuodesta 1995