Kolumni: Seutukunnalta vientiä Japaniin

Matkustin viime viikolla Japanin Yokohamaan maailman suurimpaan kiertotalousseminaariin. Järjestelyistä vastasi Sitra ja Suomen virallisen puheenvuoron piti ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Paikalla oli 1200 kiertotalouden asiantuntijaa yritysjohtajista huippututkijoihin.

Kiertotalous on monille jo tuttu tapa toimia. Muistan, kuinka lapsena toimin oman mummuni apurina, kun hän leikkasi vanhoista vaatteista matonkuteita. Tuotteet palaavat uudelleen käyttöön toisaalla ja lopulta ne kierrätetään uudeksi raaka-aineeksi tai energiaksi. Olennaista on palvelun ostamisen lisääminen ja varsinaisen omistamisen vähentäminen.

Japani on puhdas, turvallinen ja ystävällinen, monella tavalla Suomen kaltainen. Maailman kolmanneksi suurimpana taloutena, se sitoutuu vahvasti kiertotalouteen. Yhteistyössä aukeaa suuria taloudellisia mahdollisuuksia. Sitran mukaan arvo kansantalouteemme voisi olla jopa yli kolme miljardia euroa vuodessa.

Suurin vahvuutemme on osaaminen ja konkreettiset teot kiertotalouteen. Olemme edelläkävijä esimerkiksi biotaloudessa ja älykkäissä sähköverkoissa. Lisäksi meillä on erinomaiset maiden väliset suhteet ja yhteydet.

Seutukunnallamme on vahvaa puurakennusosaamista. Ympäristöystävällisille rakennusmateriaaleille on kysyntää maailmalla, joka tarjoaa lisää mahdollisuuksia alueemme yrityksille.

Lähes 130 miljoonaa japanilaista tarjoaa myös elintarvikeviennille isot markkinat. On aika viilata elintarvikeketjumme todelliseen vientikuntoon ja lähteä rohkeasti rakentamaan arvoa kotiseutumme tuotteillemme. Tässä muun muassa Atria ja Valio onkin jo lähtenyt rohkeasti jalansijaa hakemaan.

Mikko Savola, kansanedustaja

>>>>>>> Stashed changes