Kolumni: Perspektiiviä keskusteluihin

Mediassa ja erityisesti somessa kuohuu tuon tuostakin. Jyrkät mielipiteet vellovat, iskuja ja vastaiskuja satelee. Ennen juoruilu ja pahat puheet levisivät kylissä ja naapurustoissa, tänä päivänä ne leviävät hetkessä valtakunnallisiksi.

Näissä päivänpolttavissa keskusteluissa faktat jäävät usein tunteiden jalkoihin ja perspektiivi eli syvyysvaikutelma unohtuu. Jälkimmäisten äärelle on kuitenkin välillä hyvä palata ja antaa tunteiden hetki levätä. Somekeskustelun sijaan kannattaa lukea vaikka tietokirjaa, ihan ajatuksella.

Ja Twitterin sijasta voisi keskustella ihmisten kanssa kasvokkain, tai edes Zoomissa tai Teamsissa. Ilman kiirettä, asioihin syventyen, erilaisia mielipiteitä ja perusteluja kuullen.

Itselläni oli äskettäin todella antoisa haastattelutilanne vanhemman oman alansa asiantuntijan kanssa. Keskustelimme lasten tietokirjallisuudesta. Selvisi, että jotkut melko uusina pitämäni ilmiöt ja kerrontatavat ovatkin peräisin jo 1800-luvulta.

Kyllä taas opin uutta ja keskustelusta jäi todella hyvä mieli.

On myös helppo sortua ajattelemaan, että asiat ovat ”aina” olleet jotenkin samalla tolalla ja että perinteet velvoittavat.

Historian tarkastelu osoittaa kuitenkin muuta. Esimerkiksi perinne naisen sukunimen vaihtamisesta naimisiinmenon yhteydessä miehen sukunimeen onkin melko uusi. Joulu ei kovin pitkään ole ollut Suomessa vuoden juhlista suurin, vaan muinoin satokauden päättänyt kekri oli paljon tärkeämpi.

Moponuorison yöllinen kaasuttelu sai tietysti alkunsa vasta mopedien eli moottoripolkupyörien keksimisen jälkeen. Itse nuoruus elämänvaiheena on melko uusi keksintö sekin. 1800-luvulla ei puhuttu nuorisokulttuurista lainkaan, ensin oltiin hetki lapsia ja sitten alettiin töihin.

Mervi Heikkilä, kuortanelainen kirjailija