Kolumni: Ole tukena nuorelle

Nuorten mielenterveysongelmista on viime aikoina kirjoitettu paljon. Yhdeksi syyksi niille on arveltu yhteiskunnan arvojen kovenemista. Tänä päivänä opiskelu onkin vaativaa, ja kouluilla ja oppilaitoksilla on valitettavan usein huonosti resursseja tunnistaa ja hoitaa psyykkisiä ongelmia riittävän ajoissa.

Opiskelun lisäksi monet harrastukset ovat melkoista suorittamista. Ei riitä, että pelailtaisiin kavereiden kesken koulun kentällä, niin kuin minun nuoruudessani vuonna nakki ja makkara, vaan eri lajien joukkueet harjoittelevat ja kisaavat tosissaan aikuisten valmentajiensa johdolla. Some- ja mediamaailman julkkikset eivät aina myöskään tarjoa hyviä samastumismalleja herkkää elämänvaihetta eläville nuorille.

Olen usein miettinyt, mitä me aikuiset voisimme tehdä, että maailma olisi nuorille edes vähän parempi paikka. Ei tarvitse olla opettaja, terapeutti tai vanhempi voidakseen olla tukena. Ihan hyvin voi kysyä tutulta tai vieraaltakin nuorelta, mitä kuuluu. Voi lähteä kummilapsen kanssa laskettelemaan, elokuviin tai laavulle. Tai sanoa edes yhden ystävällisen sanan, ja olla kiinnostunut siitä pelistä, kirjasta, moposta, meikistä tai kitarasta, joka on nuorelle juuri nyt tärkeä.

Tärkeää on myös myös näyttää omaa esimerkkiä siitä, että ihanaan, täyteen elämään riittää vähempikin suorittaminen, kiire ja täydellisyys.

Nuoret eivät toki aina ole helppoja lähestyä tai auttaa. He eivät aina käyttäydy meidän aikuisten mielestä hyvin, fiksuimmatkin tekevät välillä todella tyhmiä juttuja. Mutta erehtyminen ja kokeilut kuuluvat nuoruuteen.

Mervi Heikkilä, kuortanelainen kirjailija