Kolumni: Meitä ei poisteta

Kuluvan viikon maanantaina sai Suomen TV- ensi-iltansa vuonna 2015 ilmestynyt, Tom Hooperin ohjaama elokuva Tanskalainen tyttö. Elokuva käsittelee transseksuaalisuutta ja kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan ensimmäisestä transnaisesta, Lili Elbestä. Häntä pidetään 1920-luvun Euroopassa mielisairaana, mutta hän tietää tasan tarkkaan, kuka on sisimmältään.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ministeriö ajaa aloitetta, joka määrittelisi sukupuolen vain kahdella vaihtoehdolla, mieheksi tai naiseksi. Aloite polkee törkeästi muunsukupuolisten, transseksuaalien ja intersukupuolisten ihmisoikeuksia, ja uutinen on herättänyt vahvaa keskustelua. Hiljattain maailmanlaajuinen vaatemallisto Victoria’s Secret sanoi, ettei ota heille mallintöihin transihmisiä eikä plus-kokoisia malleja.

Vastakkainasettelu ja vihapuhe ihmisten välillä ovat aivan liian yleistä, vielä tänäkin päivänä.

Saamme lukea siitä uutisista, aiheesta tehdään musikaaleja sekä elokuvia.

Tanskalainen tyttö -elokuvassa Lili Elben vaimo tuki miestään koko muutoksen ajan eikä pitänyt tätä mielisairaana.

Viha loppuu sydän kerrallaan. Tämän lauseen kuulin tänä sisällissodan muistovuonna Tampereen Työväen Teatterin Tytöt 1918 -suurmusikaalissa, ja se on jäänyt vahvasti mieleeni. Meitä vähemmistöjä ja meitä vähemmistön edustajia ei poisteta tästä maailmasta, ja toivon meidän kaikkien, erityisesti tänä päivänä kaikkien transihmisten saavan tarvitsevansa tuen. Elämä ei kohtele ketään meitä helpolla, ja kenelläkään meistä ei ole oikeutta polkea toisen asemaa yhtään enempää!

Teemu Sytelä, muusikko (AMK)

>>>>>>> Stashed changes