Kolumni: Meidän voima

Viime viikolla vietimme naistenpäivää. Naisten asema on meillä täällä Suomessa hyvällä tolalla, mutta heti, kun käännämme katseemme toisaalle, huomaamme, että tasa-arvossa ja naisten oikeuksissa on jossain muualla vielä paljon työtä. Menneisyytemme ja vain lähihistorian tarkastelu antavat valtavasti perspektiiviä. Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys, eriarvoistamista on niin monessa asiassa, ja aivan liian paljon.

Olen työstämässä tällä hetkellä opinnäytetyötäni, ja teen opinnäytetyönäni musikaalimonologin nimeltä Pieni Balleriina. Käsittelen tulevassa teoksessa eriarvoistamista, ja näitä teemoja käsittelen näyttämöllä sekä opinnäytetyön kirjallisessa osuudessa jossa pohdin, kuinka nämä teemat ovat ilmenneet monologi- ja lauluteksteissä ja miten ne ovat vaikuttaneet omaan tulkintaan.

Vanhojen haavojen avaaminen on ollut haastavaa ja itkuntäyteistä, mutta samalla äärimmäisen voimaannuttavaa: Olen ehkä herkempi kuin ennen, mutta paljon vahvempi: Kipeistäkin asioista pystyy hyvin puhumaan.

Vanhat haavat on valeltu kiinni kullalla, ja olen vahvemmin kasassa kuin aikaisemmin.

Meidän voima piilee meille rakkaiden harteilla, he kantavat jos askeleemme on horjuva. Yhdessä me olemme rakentamassa paremman maailman ja tulevaisuuden toisillemme, kunhan kuulemme ja kuuntelemme toisiamme. Kuunteleminen on yksi vaikeimmista asioista, jota yritämme helposti korvata teoilla, mutta se ei vain toimi niin.

Sateenkaari harmautemme keskellä voi olla hyvinkin pieni tekijä, mutta näitä me juuri tarvitsemme: Lapsen naurua, toisen pyyteetöntä elettä, kauniita sanoja ja halauksia.

Teemu Sytelä, opiskelija