Kolumni: Länsimaalaiset pelastajat

Viime viikolla vietettiin Nenäpäivää, ja siihen kuului perinteisesti tunteja kestänyt TV-ohjelma, jossa nähtiin useita tunnettuja artisteja ja muita julkkiksia. Lähetyksen tavoitteena on kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen. Rahaa kerättiinkin yli 3,3 miljoonaa euroa.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä show’n formaattiin ja tapaan, jolla se esittää hädänalaisia. Pekka Torvisen analyysissä (23.11.2020 HS) kritisoidaan Nenäpäivän show’n vanhanaikaista kuvastoa, jossa mässäillään aliravituilla lapsilla. Taustalla soi surullinen musiikki. Välillä tulee kevennyksenä musiikkia ja sketsejä.

Analyysissä kritisoitiin myös sitä, että suomalaiset toimittajat kuvaavat ja kertovat paikallisesta elämästä ja valittelevat sen kurjuutta.

Eikö olisi parempi, jos paikalliset saisivat itse kertoa omista kokemuksistaan ja tarpeistaan sen sijaan?

Ongelmaksi nostettiin myös se, että kuvasto esittää paikalliset asukkaat vain passiivisessa roolissa. Länsimaalaisten tehtävä on tulla pelastamaan heidät kurjuudesta ja köyhyydestä. Kuva on kuitenkin väärä, sillä paikalliset eivät ole vain passiivisesti odottamassa, että joku muu tulee heidät pelastamaan.

Mielikuva vieraista maista ja kulttuureista myös yksipuolistuu. Erityisesti Afrikkaa käsitellään usein kuin se olisi yksi homogeeninen alue, vaikka siellä on useita kansoja ja kulttuureita.

Myös ylä- ja keskiluokka kasvavat jatkuvasti.

On hieno asia, että auttajia ja kiinnostuneita löytyy.

Afrikkalaiset tai minkään muunkaan maanosan asukkaat eivät kuitenkaan tarvitse pelastajia, vaan resursseja, joita käyttämällä he voivat parantaa ja kehittää omaa arkeaan.

Ida Nurmi, alavutelainen lukiolainen