Kolumni: Koronaväsymystä

Rokotukset etenevät odotettua hitaammin ja ärhäkästi leviävä virusmuunnos uhkaa. Poikkeusaikoja on eletty pitkään ja paluu normaaliin houkuttaa. Itseltäkin maski ja turvavälit välillä unohtuvat, vaikka nyt juuri pitäisi tsempata.

Miten koronaväsymystä sitten voi torjua? Minulla ei todellakaan ole vastausta, mutta omasta ja lähipiirin kokemuksesta aion jotain vinkata. Kotona viihtyminen lienee kaiken a ja o. Uusista asioista voi innostua kotisohvalta käsinkin.

Itse en enää seuraa jatkuvasti koronauutisointia. Yritän myös välttää muiden negatiivisten uutisten lukemista, ja väkivallalla mässäilevät sarjat joutuvat boikottiin. Telkkarissa vanhat Agatha Christiet tarjoavat tutun, turvallisen maailman, jossa pahuus saa palkkansa, eikä harmaan sävyjä juuri ole. Maisematkin ovat viehättäviä ja rehevät ruusut kukkivat idyllisten kivitalojen pihoilla.

Perienglantilainen on myös uusi tv-sarja vanhan tutun eläinlääkäri James Herriotin elämästä Yorkshiren maaseudulla. Mutta todellinen helmi on Suurperheen maalaiselämää. Tässä tosi-teeveesarjassa kuvataan nummien maanviljelijän karua ja kaunista arkea. Hiukan kadehdinkin tuota elämää jylhissä maisemissa, luonnon keskellä. Samalla olen tyytyväinen, ettei minun tarvitse kaivaa omia lampaitani lumikinoksista.

Telkkaria ei tietenkään ole pakko passiivisesti tuijotella. Voi myös jumpata, nostella käsipainoja tai vaikka kutoa. Tuo jälkimmäinen onkin lisääntynyt huimasti. Sukkia ja lapasia näyttää syntyvän kuin sieniä sateella. Internet, kirjat ja lehdet tarjoavat toinen toistaan kauniimpia kudontamalleja.

Käsillä tekeminen tekee hyvää myös päälle. On hienoa, kun ei tarvitse tuijottaa tietokonetta ja saa jotain konkreettista aikaan.

Itse tuunasin mollamaijan kaavat ja ommella hurautin itselleni nuken. Heti aloin jo suunnitella toistakin mollaa. Ja ehkä kolmatta...

Mervi Heikkilä, kuortanelainen kirjailija