Kolumni: Katse peiliin

Jossain tuntuu koko ajan olevan työvoimapula. Tällä kertaa nimenomaan ravintola-ala puhututtaa.

Ongelmaksi nousevat erityisesti matalapalkkaiset työt, jotka ovat myös henkisesti kuormittavia: kaikkea aina asiakaspalvelusta sosiaali- ja terveysalan töihin.

On selvää, ettei kukaan jaksa kovin pitkää työssä, jonka itse kokee ottavan enemmän kuin antavan. Palkka on huono, töissä yhdelle kasautuu useamman ihmisen hommat, eikä kiitosta heru oikein mistään suunnasta.

Esimerkiksi asiakaspalveluhommissa olevia kohdellaan joidenkin asiakkaiden toimesta liian usein sivullisina uhreina, joiden niskaan voi kaataa kaikki päivän turhautumiset ja oman elämän katkeruuden.

Myös nuorilla on niitä ei-niin-mukavia muistoja kesätöistä, toisilla enemmän kuin toisilla.

Aina työelämä ei siis ole herkkua, eikä sen pitäisi olla mikään yllätys.

Kuitenkin yllättävän harvoin johtoportaan suusta kuulee, mitä he voisivat tehdä asioiden parantamiseksi. Joskus syy vieritetään myös suoraan nokkimisjärjestyksessä alimpina olevien harteille, vaikka parempi organisointi ja ennakointikyky olisivat voineet joko pelastaa tilanteen kokonaan tai ainakin helpottaa sitä.

Oma lukunsa ovat ne, jotka ehdottavat työvoimapulaan sitä, että ulkomailta haetaan sijaiskärsijät töihin aloille, jotka eivät suomalaisille kelpaa. Meininkiä helpottaa se, että harva ulkomaalainen osaa suomea, saati ymmärtää, miten Suomen laki työasioihin liittyen toimii.

Sen sijaan monella alalla olisi peiliinkatsomisen paikka. Olisi syytä arvioida sitä, miten omasta työpaikasta saisi sellaisen, että siellä jaksetaan tehdä töitä ja se houkuttelisi porukkaa jäämään töihin vastakin.

Ida Nurmi, oikeustieteen opiskelija