Kolumni: En juhli, mutta kiitän

On se hurjaa, miten aika kuluu. Enää koskaan emme ole niin nuoria kuin olemme tänään.

Tuleva joulu on itselleni 61. Synnyin jouluaattoaamuna 60 vuotta sitten. Merkkipäivääni en juhli, joten en odota muistamisia. Siinä on lahjaa kyllin, kun saan nauttia joulurauhasta oman perheen ja läheisten kesken. Haluan silti kiittää.

Toimittajan työtä olen tehnyt synnyinseutukunnallani lähes 40 vuotta, joista pääosan nykyisellä paikallani Viiskunnassa. Kuulun vielä pitkän linjan toimittajien häviämässä olevaan joukkoon. Pääsin aikanaan töihin vain vuoden kestäneen toimittajan peruskurssin käytyäni ja jäin sille tielle. Nykyään toimittajilla, varsinkin nuoremmilla, taitaa jo kaikilla olla jokin ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinto taskussaan. Ovathan nämä työvuodetkin jotain opettaneet.

Olen kiitollinen elämästä, perheestäni, läheisistäni, työstä, työkavereista sekä työssä ja vapaalla tutuiksi tulleista ihmisistä.

Kiitän siitä, että voin edelleen tehdä tätä työtä, jonka olen aina omakseni tuntenut. Se ei ole kenellekään itsestäänselvää. Vähiten se on sitä sellaiselle toimittajalle, joka on kuuroutunut jo vuosia sitten. Nykytekniikan mahdollisuudet ovat uskomattomat.

Ikäni huomaan parhaiten roikkuessani mukana kehityksen ja muutosten nykyvauhdissa. Se oli iso muutos, kun toimituksessa aikanaan siirryttiin kirjoituskoneista tietokonepäätteisiin. Muistan hyvin, kuinka ensimmäisellä tietokonekurssilla opettelimme hiiren käyttöä pasianssia pelaten. Tosi paljon on sen jälkeen tapahtunut.

On sanottu, että ihminen on vanha vasta, kun unelmat ovat korvautuneet katumuksella. Niin vanhaksi en suostu. Tallella ikä eletty ja katumaan on turha ruveta. Jatkan siis unelmointia.

Kiitos tähänastisesta kaikille ja hyvää joulua! Nähdään taas!

Eeva-Liisa Kulju, toimittaja

>>>>>>> Stashed changes