Kolumni: Kohti vaalivuotta

Uuden vuoden aluksi on hyvä muistella menneitä. Vaalikausi kääntyy viimeiselle suoralle. Lähtiessämme vuoden 2015 eduskuntavaalikauteen ja hallitusvastuuseen oli Suomi hyvin ahtaalla. Kataisen - Urpilaisen ja sittemmin Stubbin - Rinteen sinipunahallitus oli tehnyt mittavia leikkauksia, satsaamatta kuitenkaan riittävästi yritysten toimintaedellytysten parantamiseen. Suomi velkaantui ja työttömyys rehotti. Väli-Suomi putsattiin varuskunnista. Maanpuolustuksesta ja maataloudesta leikattiin enemmän kuin miltään muulta hallinnonalalta. Tämä näkyy edelleen.

Kreikan tien talouskäppyrät pöydällä lähdettiin muodostamaan hallitusohjelmaa. Leikkauksilta ei voinut välttyä. Talouden vahvistamiseen, yrittäjyyden edellytysten parantamiseen, byrokratian purkuun ja turvallisuuteen satsattiin.

Seuraava hallitus saa aloittaa huhtikuun vaalien jälkeen aivan eri lähtökohdista kuin nykyinen.

Yritykset ovat pystyneet luomaan noin 120 000 uutta työpaikkaan. Talous kasvaa, ja jopa valtion velkaa on pystytty lyhentämään tavoiteltua aikaisemmin viime vuoden lopuksi.

Helppoa ei ole ollut ja virheitäkin on tehty. Seuraavan vaalikauden satsaukset on oltava edelleen yrittäjyydessä ja työllisyydessä sekä niitä tukevassa koulutuksessa. Työpaikat ovat ainoa keino säilyttää meidänkin alueemme elinvoimaisena.

Eduskunta aloittaa kevätistuntokauden ensi viikon tiistaina, vääntäen viimeisetkin lakiesitykset maaliin maaliskuun puoleenväliin mennessä. Vaalitauko kestää sen jälkeen noin kuukauden.

Vaalivuodesta tulee tiukka ja mielenkiintoinen rutistus. Hyvää uutta vuotta 2019 – valmiina ollaan!

Mikko Savola, kansanedustaja