Terho Peltola syntyi maanviljelysperheeseen Kuortaneen Löyällä Marian päivänä 25.3.1924.
Perheessä oli tuolloin kaksi velipuolta ja sisko. Kolme siskoa syntyi vielä myöhemmin.
Löyän kylä tuli tutuksi pikkupojasta aina viime vuoden toukokuulle, jolloin eteen tuli muutto hoivakoti Kuismankartanoon Kuortaneelle. Ikä ja krempat tekivät kotona elämisen vaikeaksi.
Vaimo Esteri Peltola muutti pian perässä. Vanhuspalvelulain yhteisasumisen nojalla elämä jatkui yhdessä viikon kestäneen eron jälkeen.
Sota jätti kranaatinsirpaleen muistoksi
Terho kävi nelivuotisen kiertokoulun, jota pidettiin Ilvolan talossa Löyällä. Sieltä tuli se oppi, mitä tarvittiin elämän polulla.
Harrastuksiin kuuluivat jo nuorena metsästys ja kalastus. Terho hankki 16-vuotiaana kameran, jolla hän kuvasi oman ja lähikylien ihmisiä maksua vastaan.
Myytyään kameran ja valokuvista saaduilla rahoilla Terho osti lintuluodikon. Syksyn kirpeinä aamuina hän suuntasi metso- ja teerimetsälle ja tutun kylänmiehen avustuksella linnut myytiin etelän ravintolaan.
Elämä sujui maatöitä avustaen isän kanssa, kunnes sodan pauhut tulivat Löyällekin. Terho astui asepalvelukseen 27.10.1942 ja komennus rintamalle tuli 25.2.1943, kuukautta vaille 19-vuotiaana. Hän osallistui Rajajoen taisteluihin JR 58:n 9. komppaniassa.
Terho haavoittui olkapäähän ja huuleen kranaatin sirpaleesta, jota ei poistettu. 70-luvulla sirpale ilmestyi poskeen ja rikkoi parranajokoneen.
Terho palasi JR 58:n vahvuuteen ja kotiutui 7.11.1944. Onneakin oli matkassa: kova kranaattikeskitys osui kohdalle ja aivan viereen osuikin. Terho ajatteli, ettei osu enää samaan kohtaan ja hyppäsi kuoppaan. Melkein heti tuli täysosuma siihen paikkaan missä hän juuri oli ollut. Asekaveri ei ollut uskaltanut liikkua ja pääsi kotiseurakunnan multiin.
Palvelusaika oli 12 vuotta ja 12 päivää. Terho kävi myös aliupseerikoulutuksen. Jaetusta muonatupakasta tuli kiista kantahenkilökuntaan kuuluneen upseerimiehen kanssa, eikä Terho myynyt hänelle, vaan asekaverille. Aamulla oli nimi vedetty yli ja palvelus jatkui kiväärimiehenä.
Tästä oli se hyöty, että muut korpin natsan saaneet joutuivat lähtemään Lapin sotaan, mutta Terho kotiutettiin.
Kihlat haettiin junalla Vaasasta
Kotona odotti metsätyöt ja karjanhoito. Terho osallistui aktiivisesti Löyän raittiusseuran toimintaan, josta myöhemmin tuli kuuluisia tansseja järjestänyt Löyän nuorisoseura.
Harrastuksiin kuului muun muassa maniskan soitto. Ja mukavahan se olisi vaimokin vierelle saada - niinpä tyttöjä katsastettiin Ruonan Nuijalta Töysän Ylipään tansseihin. Matkat taittuivat polkupyörällä porukalla.
Töysän Suutalasta silmään tarttui sirkeä tyttö, Esteri Jokinen (s. 1.9.1927). Vuonna 1946 ostettiin kihlat, jotka haettiin siihen aikaan Vaasasta. Reissu tehtiin junalla Tuurin asemalta. Häitä vietettiin Terhon 24. syntymäpäivänä 25.3.1947 Töysässä. Esteri muutti Löyälle kaksikymppisenä ja elämäntyö emäntänä alkoi hahmottua.
Esteri syntyi suutarin tyttäreksi kymmenlapsiseen perheeseen. Hän sai usein toimia juoksutyttönä suutarin asioilla ja myös Suutalan kuusivuotinen koulunkäynti antoi oppeja elämään.
Kaksi Esterin veljistä kuoli jatkosodassa samana päivänä. 80-luvulta lähtien sisaruskatras on vähentynyt niin, että helmikuun puolivälissä kuoli viimeinen sisko ja Esteri jäi viimeiseksi. 80-luvun alussa alkoi myös nitrojen syönti ja Esteri pääsi eläkkeelle, mutta 2000-luvun alun jälkeen sydänvaivat jäivät.
Rankametsässä vielä 96-vuotiaana
Terhon ja Esterin esikoispoika syntyi helmikuussa 1948. Kotitila ostettiin 1950, minkä jälkeen syntyi vielä kaksi poikaa vuosina 1952 ja 1958 ja tytär 1964.
Tilaa kehitettiin ja 50-luvulla ostettiin harmaa Ferkku, jossa oli muun muassa aurat, äkeet ja itsesitoja. Auto ostettiin 60-luvun puolivälissä. Terhon ajokortti oli voimassa vielä alle 100-vuotiaana, joskin autolla ajo suostuteltiin lopettamaan jo 96-vuotiaana.
Uutta navettaa Peltolat rakensivat 70-luvun alussa, kun jatkaja oli tiedossa. Päärakennuksen katto paloi salamaniskusta vuonna 1976, mutta uusi tupa oli jo kivijalassa ja siihen päästiin jouluksi muuttamaan.
Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1985, mutta työnteko jatkui vähän helpotettuna. Tilan isäntä, esikoispoika, menehtyi vuonna 2003, jonka jälkeen karjanpito loppui ja tilan maat laitettiin vuokralle.
80-luvun lopulla Terho aloitti harrastuksenaan videokuvauksen ja editoinnin, joka jatkui 90-vuotiaaksi asti. Vielä 96-vuotiaana käytiin metsästä hakemassa traktorilla rankoja polttopuiksi.
Monien luottamustoimien mies
Peltoloiden elämä jatkuu nyt Kuismankartanossa leväten, syöden ja nukkuen.
Kommunikointi on vähentynyt, sillä sekä Terhon että Esterin kuulo on heikentynyt ja näkö huonontunut. Terhon omatoiminen liikkuminen ei enää onnistu ja Esteri liikkuu polvien ja selän kipujen takia vain pieniä matkoja rollaattorilla ja Eva-kävelypöydällä.
Terhon asuminen Kuismankartanossa on valtionkonttorin avustamaa, eli vuokra ja lääkkeet pitää maksaa,. Esteri on Kuortaneen kotihoidon asiakas ja maksaa itse kaiken. Molemmat ovat erittäin kiitollisia hyvästä avusta ja hoidosta elämänsä viimeisellä etapilla.
Terho on osallistunut myös luottamustoimiin monella eri saralla. Hän on kuulunut Kuortaneen Osuuspankin hallitukseen, Kuortaneen Osuusmeijerin hallitukseen muun muassa puheenjohtajana, Maitojalosteen hallitukseen, Kuortaneen kunnanvaltuustoon ja kotikylän yhdistyksiin, Kaakoisen maanmiesseuraan, metsästysseura Repoon ja Löyän Nuorisoseuraan. Esteri oli aktiivinen Kaakoisen maanmiesseuran naisjaostossa.
Terhon satavuotispäivän aattona juhlittiin suvun kesken Kuismankartanossa voileipä- ja kakkukahvilla.
Varsinaisena juhlapäivänä Kuismankartano tarjoili täytekakkukahvit, jossa myös seurakunnan diakoni ja sotainvalidien edustajat vierailivat.
Hannu Peltola,
Terhon ja Esterin kolmanneksi vanhin poika
