Tulin ensimmäisen kerran Alavudelle, kun olimme vielä kauppala. Suurin juhlallisuuksin kaupunginjohtaja Aho julisti kaupunkiajan alkaneen. Olen siis maantien tuoma. Siitä on jo kauan, mutta vähän ulkopuolisena olen tottunut asioita arvioimaan ja puskista huutelemaan arvosteluja.
Jotkut asiat näkee paremmin, kun katsoo kauempaa. Mutta kuntavaaleissa vaaditaan likinäköä. Kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa päätetään lähiasioista, pienistä kaikkia koskettavista asioista. Isot asiat on päätetty eduskunnassa ja niitä toteuttaa virkamieskoneisto.
Miksi siis äänestää minua ”matua”? Minulla ei ole mitään riippuvuussuhteita, sukulaisuuksia tai muuta estettä käsitellä asioita asioina. Rationaalisesti, tunteettomasti ja puolueettomasti. Kokoomus puolueena on kokoava voima. Saa olla eri mieltä, omaa mieltä ja sanoakin sen.
Isoista asioista kuten kuntaliitoksista, maakuntahallinnosta ja sotesta haluan sanoa seuraavaa. Alavuden tulevaisuus on siellä missä työpaikat ja palvelut eli Seinäjoen suunta. Tulevan maakunnan pitää olla väestörakenteeltaan sellainen, että se pystyy kustantamaan kaikki asukkaiden sosiaalipalvelut ja infran.
Sote on sekametelisoppa, mikä on tällä hetkellä ala-arvoista ihmisten terveyden myymistä osinkojen toivossa. En näe mitään syytä, miksi julkisen puolen palveluja ei voitaisi hyvän hallinnon avulla tuottaa yhtä tehokkaasti ja laadukkaasti kuin yksityiset toimijat.
Vaiettu aihe näissä vaaleissa on tulevien maakuntavaltuustojen vaalitapa. On suuri vaara, että tehdään sama virhe kuin EU:hun liityttäessä. Lähetetään edustajiksi poliittiset ongelmajätteet!
Pitäkäämme huolta, että sinne äänestetään kansan äänestyksellä. Tärkeintä on äänestää!
Hannu Arte, kok., Alavus