Kävimme viikonloppuna eräällä tutulla tilalla poimimassa mansikoita talven varalle pakkaseen. Näin olemme usein toimineet. Mutta tällä kertaa homma olikin yllättävän hidasta ja hankalaa: kypsiä, hyväkuntoisia marjoja oli vähemmän kuin tavallisesti ja ne olivat huomattavasti tavanomaista pienempiä. Makoisia kylläkin!
Yleensä olemme keränneet sangollisen punaisia möllyköitä mieheen ja naiseen tuossa tuokiossa, nyt oli työn ja tuskan takana saada kasaan edes se yksi sangollinen. Kaikeksi onneksi arkkupakastimen pohjalta löytyi vielä kuusi rasiallista edellisvuotisia mansikoita, joten mitään pulaa ei meidän taloudessa tulla kärsimään.
Siinä pellon pientareella ähkiessä ja kykkiessä tuli kieltämättä mieleen, että ei ole mitään helppoa hommaa tämä. Vielä alkuviikostakin selkä vähän vihoitteli outoon asentoon joutumistaan.
Nämä murheet ovat kuitenkin pieniä, kun niitä vertaa viljelijöiden kokemaan ahdinkoon. Eipä tuntuisi kivalta, jos omat panostukset ja kova työ tuolla tavoin valuisivat hukkaan kuin vesi hanhen selästä.
Viime talven poikkeukselliset sääolosuhteet ovat näkyneet monin tavoin myös kotipuutarhoissa. Tuijat ja muut havukasvit ovat pahoin ruskettuneet, samoin esimerkiksi alppiruusut ovat kärsineet kovasta talvesta ja kevään kuivuudesta.
Eivät ole vuodet veljeksiä keskenään, kuten sanonta kuuluu, mutta säiden ääri-ilmiöihin lienee syytä varautua jatkossakin. Ilmastonmuutos ei ole mikään keksitty juttu, vaan totista totta.
Toivottavasti viljelijöillä riittää tarmoa jatkaa kotimaisen ruoan tuottamista jatkossakin. Itse ainakin olen siitä valmis myös maksamaan.
Karoliina Syrjä