Kaunista Laatokan rannikkoa, jylhiä vaaroja, vehmaita lehtoja ja käen kukuntaa. Sitä kaikkea on Lumivaara, joka jäi rajan taa vuonna 1944.
Sodan jälkeen Lumivaaran asukkaille osoitettiin uudet asuinpaikat Etelä-Pohjanmaalta sekä Keski-Suomen puolelta.
Perheitä muutti Alavudelle noin 70, Virroille 62, Jalasjärvelle 56, Töysään 30, Peräseinäjoelle 25, Ähtäriin 20, Multialle 22 ja Keuruulle 15.
Joitakin perheitä asettui myös Pihlajavedelle, Pohjaslahdelle sekä Pylkönmäelle.
Jonkin verran lumivaaralaisia jäi myös evakkoetappillaan Ylivieskaan sekä muihin Kalajokilaakson kuntiin.
Itsenäinen Lumivaaran kunta perustettiin vuonna 1923, jolloin kymmenen kylää erosi suurpitäjä Jaakkimasta.
Suurin osa lumivaaralaisista sai elantonsa pientiloillaan maa- ja metsätaloudesta ja Laatokka antoi monille lisätuloja kalastuksesta.
Uuden kunnan vilkas rakennustoiminta loi työpaikkoja, samoin työtä antoivat sahat ja myllyt.
Pientä osaa työllistivät muun muassa kaupan ala sekä käsityöläisyys.
Monessa kylässä oli oma osuuskassa sekä -meijeri.
Jokaiseen kylään saatiin kansakoulu, oli kyläkirjastoja sekä useita taloudellisia ja harrastuksellisia yhdistyksiä, joissa oli vilkasta toimintaa.
Kesällä 1936 syttyivät kunnassa ensimmäiset sähkövalot.
Oma kirkko Lumivaaraan saatiin vuonna 1935; jo aiemmin oli perustettu sekä luterilainen että ortodoksinen hautausmaa.
Itsenäisenä kuntana vain 21 vuotta
Kaiken kaikkiaan lumivaaralaiset elivät sen ajan mittapuulla aivan tavallista pienen pitäjän elämää.
Kunnes talvisota marraskuussa 1939 muutti kaiken ja maaliskuun 1940 rauhanehtojen mukaan väen oli lähdettävä kodeistaan.
Suurin osa lumivaaralaisista kuljetettiin Perä-Pohjolaan; Kemin, Simon, ja Tornion vaiheille, jopa Karunkiin asti.
Uusi, juhannuksena 1941 alkanut sota johti pian Karjalan takaisinvaltaukseen, ja ensimmäiset lumivaaralaiset palasivat takaisin kotiin heti luvan saatuaan jo alkusyksystä.
Alkoi uudelleen rakennuksen ja kunnostustöiden aika. Koulut aloittivat toimintansa ja palvelujakin saatiin toimimaan. Kesällä 1943 olivat lähes kaikki lumivaaralaiset palanneet kotiin, pois lukien tietysti rintamalla olleet miehet.
Kunnes syyskuussa 1944 tuli käsky lähteä uudelleen. Tällä kertaa lumivaaralaiset evakuoitiin Kalajokilaakson kuntiin ja sekä silloisen Vaasan läänin pohjoisosiin.
21.9.1944 kello 12 oli kaikkien oltava Moskovan rauhan rajan takana.
Hiljaisuus laskeutui Lumivaaran ylle, ja koko Karjalan ylle.
”Meidän kanssamme poistui sieltä elämä”, on Irja Ahokas todennut.
Lumivaara ehti olla itsenäisenä kuntana vain 21 vuotta. Kunnan toiminta loppui virallisesti 10.10.1948.
Asutustoiminta ohjasi lumivaaralaiset alussa mainituille paikkakunnille ja elämää aloiteltiin taas uudelleen.
Karjalaista perinnettä on pidetty yllä
Ikävä kotiin, kaipuu Karjalaan, muistot, koko eletty elämä. Niitä ei voinut kukaan viedä eikä niitä voinut ymmärtää kuin toinen saman kokenut.
Karjalaiset halusivat tavata toisiaan, muistella yhdessä entisiä aikoja, puhua omaa murrettaan.
He alkoivat uusissa kotikunnissaan perustaa Karjalaseuroja ja myös omien pitäjiensä pitäjäyhdistyksiä.
Vuonna 1948 perustettiin valtakunnallinen pitäjäseura, Lumivaara-Seura ry. Samana vuonna perustettiin myös Lumi-Säätiö ja Etelä-Suomeen muuttaneet perustivat vuonna 1971 Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry:n.
Kaikki nämä yhteisöt ovat osaltaan pitäneet yllä lumivaaralaista ja karjalaista perinnettä erilaisten toimintojen muodossa.
Seurat ovat julkaisseet muun muassa Lumivaaran historian, useita kyläkirjoja ja muuta materiaalia sekä järjestäneet Lumivaara-juhlia vuorovuosina.
Kun raja viimein vuonna 1991 avautui, alkoivat seurojen järjestämät suositut kotiseutumatkat Lumivaaraan.
Luterilaiselle hautausmaalle on pystytetty muistomerkki, samoin sankarihautausmaalle. Sinne on lisäksi laitettu uudet valkoiset ristit nimineen ja nyt se näyttää lähes samalta kuin vuonna 1944.
Lumivaaran kirkossa pidettiin myös Karjalasta lähdön 60-vuotismuistojuhla vuonna 2004.
Matkojen aikana on vietetty syntymäpäiviä ja onpa kuvattu dokumenttifilmikin.
Seurat ovat toteuttaneet myös lukuisia erilaisia lumivaaralaisen kulttuurin säilyttämiseen ja siirtämiseen uusille sukupolville tähtääviä kursseja ja hankkeita vuosikymmenien saatossa.
Lumi-Säätiö on ollut omien toimiensa lisäksi mukana antamassa usein rahallista tukea näiden toteuttamisessa.
Vuosikymmenet ovat kuluneet ja uudet sukupolvet ovat kukin vuorollaan vieneet lumivaaralaista perinnettä ja kulttuuria eteenpäin.
Mervi Nieminen
Lumivaara-Seura ry:n puheenjohtaja
