Joululahjat ovat pyörineet mielessäni jo parin kuukauden ajan. Taisi olla lokakuun alkua, kun mieleeni tuli ensimmäisen kerran ajatus: ”Tämä voisi olla hyvä joululahja”. Siinä vaiheessa aatos viipyi mielessä vain hetken ja jätti mennessään tyytyväisyyden siitä, että kerrankin olen saanut lahja-asiat alulle hyvissä ajoin.
Mitä pidemmälle syksy on edennyt, sitä nopeampaa tyytyväisyys on karissut. Nyt voi puhua jo lahjastressistä, kun aattoon on enää pari viikkoa aikaa ja lahjoista on valtaosa vielä hankkimatta. Stressiä lisää se, ettei minulla ole harmaintakaan hajua siitä, mitä nuo puuttuvat paketit voisivat sisältää.
Meillä on tapana, että lahjoja hankitaan vain kaikkein läheisimmille ja heillekin hyvin rajattu määrä. Mottonani onkin, että yksi mieluinen sekä tarpeellinen lahja on parempi kuin kassillinen tarpeetonta krääsää.
Erityisiä kauhunhetkiä joulun alla aiheuttaa se, kun joku lasten kummeista soittaa. ”Mitäköhän xx haluaisi lahjaksi” on tavallisesti sellainen kysymys, että haluaisin sulkea puhelimen välittömästi. Onneksi lapseni ovat nyt jo sen verran isoja, että voin neuvoa kummia kysymään vinkit suoraa lahjansaajalta.
Vaikka lahjojen hankkiminen aiheuttaa ainakin minulle melko usein epätoivoisia hetkiä, kyllä niistä on usein iloakin. Joskus jo lahjaa ideoidessani tiedän, että tämä tulee olemaan saajalleen mieluisa yllätys. Silloin siinä toteutuu mielestäni parhaiten koko joululahjojen antamisen ja saamisen idea. Tärkeintä ei ole se, mitä paperista paljastuu, vaan se, että lahjanantaja on ajatellut lahjansa saajaa lämmöllä ja haluaa tuottaa tälle iloa.
Ella Nurmi, päätoimittaja