Kuu­sio­kun­tien yh­teis­yri­tys to­teu­tuu

Sosiaali- ja terveyspalvelut ulkoistetaan Kuusiokuntien alueella vuoden 2016 alusta lähtien. Alavuden kaupunginvaltuusto päätti äänin 30–5, että Alavus on mukana yhteisyrityksessä. Kuortane ja Ähtäri tekivät omat myönteiset päätöksensä viikko sitten maanantaina. Myös Soini tulee mukaan yhteisyritykseen, mutta sen palveluiden järjestämisvastuu siirtyy Pihlajalinnan kanssa perustettavalle yhteisyritykselle vasta vuoden 2017 alussa.

Alavuden kaupunginhallitus teki oman esityksensä kilpailutuksesta vasta hieman ennen valtuuston kokousta. Hallituksen yhteisyritykselle myönteinen esitys syntyi äänestyksessä äänin 7-3. Yhteisyrityksen kannalla olivat Tiina Alasaari, Lasse Anttila, Toivo Onnela, Jari Latvala, Petri Juurakko, Anu Katajamäki ja Tarja Prinkkilä. Sitä vastustivat Heli Rajalahti, Vilho Lahti ja Vesa Laitila.

Valtuustossa asia meni äänestykseen, kun Heli Rajalahti (kesk.) teki esityksen, että sote-päätöksissä odotetaan valtakunnallisia päätöksiä. Äänestyksessä Rajalahden ehdotusta kannattivat keskustalaiset Vilho Lahti ja Vesa Laitila sekä demareiden Eila Koskinen ja Jorma Mäkiranta. Koskinen jätti valtuuston päätökseen eriävän mielipiteen.

Mainos
Viiskunnan pelit

Pelaa Viiskunnan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä