Samaistuuko joku muu oheiseen tarinaan: kesä on jo hyvällä mallilla. Tekisi mieli mennä ulos, tehdä edes jotain muuta kuin lorvia sängyssä tai sohvalla ja selata somea. Voisi mennä tekemään jotain kavereiden kanssa.
Päätät laittaa jollekin kaverillesi viestin ja kysyä, voisiko joku tulla käymään, pitämään seuraa, ehkä tekemään jotain erityistä. Et kuitenkaan tee sitä, sillä tajuat kaikkien kavereiden olevan liian kaukana. Lähin, jonka kanssa voisit jotain tehdä, on suunnilleen kymmenen kilometrin päässä. Et lopulta viitsi käskea häntä tulemaan sitä matkaa. Ja voihan hänellä olla jotain muta tekemistä. Onhan kaikilla jotain muuta tekemistä kesällä. Paitsi sinulla.
Minulla on ollut jo pari viikkoa tuollaista pomputtelua. Kavereita kyllä on, mutta tuntuu, että kaikki ovat niin kaukana. Lähellä on kyllä hyvän päivän tuttuja, mutta en uskoisi heidän kauheasti innostuvan, jos pyydän tekemään jotain.
Onneksi kuitenkin kohta pääsen isän luo, jossa kaverit on edes vähän lähempänä, vaikka on sielläkin lähin suunnilleen kymmenen kilometrin päässä.
Olen miettinyt, millaista olisi, jos asuisin niin, että kaikki kaverit olisivat lähellä. Näkisin kaikki joka päivä myös lomilla ja vapaa-ajalla. Tavallaan se voisi olla ihan mukavaa, mutta toisaalta, ainakin itseäni alkaisi ärsyttää, jos näkisin jokaisen naaman koko ajan, vaikka olisivat miten hyviä kavereita.
Toisaalta myös peräkylille voisi järjestää tapahtumia, ehkä myös harrastusmahdollisuuksia, joista myös nuorempi väki voisi innostua, koska ainakaan siellä päin missä minä asun, ei ole nuorille oikein mitään, mistä itse kauheasti kiinnostuisin. Siinäkin näkisi kavereita ja olisi samalla jotain mielekästä tekemistä. Mutta menenkin tästä kysymään, pääsisinkö huomenna jollekin kaverille.
Kiihkoilija, oman elämänsä maisteri