Yli kolme miljoonaa tuntia. Se on aika, joka partiossa tehdään vuosittain vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten harrastuksen hyväksi. Tuntimäärä tuntuu käsittämättömän suurelta, vaikka se toki koostuukin lukemattomista pienistä puroista.
Kesän kallistuminen syksyyn tarkoittaa monissa perheissä sitä, että yleisurheilu-, pesä- ja jalkapallokausi on loppumaisillaan. Samalla vähenevät äitien ja isien kioski- sekä toimitsijavuorot. Tämä ei silti tarkoita sitä, että kalentereihin tulisi rajattomasti aikaa, sillä viimeistään näihin aikoihin käynnistyvät myös syksyn kiekkokausi ja muut harrastukset, joissa niissäkin on monilla vanhemmilla tärkeä rooli mahdollistajana.
Ihailtavaa, mutta myös harmittavaa on se, että lähes lajista riippumatta valmentajina, toimitsijoina, kioskissa ja talkoissa näkee samoja ihmisiä. Aktiiviset ovat todella aktiivisia ja valtaosa odottaa, että muut huolehtivat heidänkin lasten harrastusmahdollisuuksista.
Me suomalaiset emme ole kovin hyviä tarjoutumaan vapaaehtoisiksi. Monet meistä kyllä lähtevät mukaan, jos erikseen pyydetään, mutta harva tulee tyrkyttäneeksi itseään.
Voisiko tänä syksynä olla sen aika, että aktivoidumme ja tarjoudumme auttamaan niitä harrastuspiirien työmyyriä, jotka suhaavat illat ja viikonloput toiminnasta toiseen. Jos pitkäaikaiseen ja vastuulliseen tehtävään lupautuminen hirvittää, aina voi tarjoutua avuksi johonkin yksittäiseen juttuun. Ja nimenomaan tarjoutua: Kysyä itse, voinko tulla ja miten voin olla avuksi.