Koronaepidemian aiheuttama sairaalakuormitus jatkaa laskusuunnassa myös Etelä-Pohjanmaalla, tiedottaa sairaanhoitopiiri.
Neljänsiä rokoteannoksia on annettu maakunnassa hieman valtakunnan keskiarvoa enemmän.
Seinäjoen keskussairaalassa oli maanantaina yhteensä 15 koronapotilasta. Terveyskeskusten vuodeosastoilla koronapotilaita oli 28.
Terveydenhuollon pcr-testillä todettujen koronatartuntojen määrä laskee edelleen.
Koronatestausta on rajattu voimakkaasti, ja viime viikolla maakunnassa tuli ilmi 227 tartuntaa. Otetuista pcr-näytteistä 31 prosenttia osoittautui positiivisiksi.
Tehostetun palveluasumisen yksiköissä on edelleen paikallisia epidemioita.
Koronaan on maakunnassa menehtynyt pandemian aikana 153 ihmistä. Koko maassa menehtyneitä on 4479.
Valtakunnallisesti koronavirustautiin menehtyneiden mediaani-ikä on 83 vuotta.
Etelä-Pohjanmaalla 5,9 prosenttia yli 18-vuotiaista on saanut neljännen koronarokotusannoksen. Koko maan tasolla vastaava luku on 5,5 prosenttia.
Neljänsien annoksien osalta rokotuskattavuus vaihtelee alueen kunnissa 3,8 prosentista 11,4 prosenttiin.
61 prosenttia täysi-ikäisistä eteläpohjalaisista on saanut kolme rokoteannosta, 85,7 prosenttiakaksi annosta ja 87,7 prosenttia yhden annoksen.
Lähestyvän kesäloman vuoksi Nyrkki poisti kouluja ja oppilaitoksia koskevat suosituksensa.
Muut Nyrkin suositukset pysyvät toistaiseksi voimassa.