Marraskuu on saavuttanut puolivälin. Päivät lyhenevät lyhenemistään vielä seuraavan kuukauden ajan, sitten lähdetään seuraavaa kesää kohti. Elämme vuoden pimeintä aikaa, jolloin valoa on vaikea löytää.
Itselläni on alkanut ehkäpä isoin ja henkisesti haastavin työ, mitä olen koskaan tehnyt: opinnäytetyö. Meillä TAMKin musiikin koulutusohjelmassa opinnäytetyö on useimmiten taiteellinen (tieteellinen tutkimustyö on toinen vaihtoehto), ja itse teen kokoillan näyttämöteoksen.
Haastavin osa työssä itselleni ei ole sen laajuus, vaan sen sisältö.
Käsittelen opinnäytetyössäni eriarvoistamista, jota kaikki me teemme tässä elämässä. Olen nostanut itseäni hyvin läheltä liippaavia aiheita teokseeni. Aiheita ovat muun muassa koulukiusaaminen ja ulkonäköpaineet, ja pelkästään näiden teemojen käsittely vaikuttaa tekijään henkisesti vuosienkin jälkeen.
Paljon pitkiä, yksinäisiä öitä tulee olemaan edessäni, kun käsittelen näitä teemoja teosta varten. Minulla on työn alla kaksi laulua, jotka ovat nimeltään Tää on leikkiä vaan (vakuutellen, ettei muka koulukiusaa toista) sekä Kukaan ei rakasta lihavaa (käsitellen ulkonäköpaineita).
Teatterin työprosessissa on kysymys draaman kaaresta, ja jokaisella tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Tämän teoksen koostaminen on itselleni hyvin sanattomaksi jättävä draaman kaari.
Teemojen käsittelykin on vasta alussa, ja aikamoisella matkalla ollaan. Eriarvoisuuden pohdinta ei heti tule päättymään, mutta sen esillenostaminen ja hyvät teot ovat alku ihmisyyteen ja suvaitsevaisuuteen.
Teemu Sytelä