Olin kesälomalla matkalla kohti kotia. Pysähdyin kolmion taakse risteykseen ja silloin pamahti, nimittäin matkailuauto pikkuautoni takalistoon. Oli onni onnettomuudessa, eikä törmäyksessä vaurioitunut muuta kuin peltiä.
Henkilöauton perä muuttui rusinaksi, mutta matkailuautossa oli havaittavissa vain muutama pikkulommo. Poliisin odottelu tienposkessa ja lääkärin tarkastukseen ajaminen laittoivat illan suunnitelmat uusiksi. Kyllä kenkutti.
Kuvittelin sinisilmäisesti, että koska olin onnettomuuden syytön osapuoli, minun ei tarvitse tehdä muuta kuin vastata vakuutusyhtiön soittoon. Kun puhelin parin päivän odottelun jälkeen soi, sain kuulla, ettei vakuutusyhtiö korvaa sijaisautoa, koska olen lomalla. Työaikana se kyllä olisi maksettu. Onni oli autollinen miesystävä, muuten olisin ollut jumissa Alavudella.
Seuraavaksi käytin loma-aamun kuvaten autoni vaurioita ja lähettäen niitä kolarikorjaamolle. Seuraavana päivänä lähdin ulkomaille, jonne sain tekstiviestin, että auto pitääkin ajaa korjaamolle.
Eikun soittelemaan Tsekistä serkulle ja isännöitsijälle, että kämpästä pitäisi hakea autonavain, ja ajella romu korjaamolle. Onni on avuliaat ihmiset.
Kului päiviä, eikä autoparkani kohtalosta kuulunut mitään. Eikun soitto vakuutusyhtiöön. Olivat hukanneet korjauksen hinta-arvion, mutta kun käytin lomapäivän puheluiden soitteluun, arvio yllättäen löytyikin. Seuraavaksi kulutin lomaani metsästäen uutta ajokelpoista autoa, koska lunastetusta menopelistäni ei mammonaa paljoa maksettu.
Tavallisella työntekijällä on muutamia viikkoja lomaa koko vuoden aikana. Loman tunnit tuntuvat siksi niin arvokkailta, ettei niitä mielellään tuhlaisi asioiden selvittelyyn ja hoitamiseen. Etenkin, kun ei itse ole millään tavalla syyllinen. Menetettyjä kesälomatunteja ja muuttuneita suunnitelmia ei vakuutusyhtiö korvaa. Eniten harmia aiheutuu sille, joka kärsii muiden huolimattomuudesta.
Miina Hakala, toimittaja